It’s a natural part of the female life cycle – so why don’t we talk more about the menopause, its debilitating effects and possible mitigation?
Media
Newspaper articles
Suomen alueella asuneet ihmiset eivät ole koskaan olleet yhtenäinen joukko samankaltaisia yksilöitä. Niin kulttuurimme, kielemme kuin perimämmekin on taustaltaan monimuotoista ja jatkuvassa muutoksen tilassa. Ihmiset, ideat, tavat ja sairaudet ovat aina liikkuneet alueelta toiselle ja jättäneet jälkensä väestöön. Suurprojektissa tutkijat selvittävät, kuinka nämä jäljet meissä näkyvät.
Ihmisen historia Suomessa alkaa jääkauden päättymisen jälkeen, eli noin 11 000 vuotta sitten. Sinne asti ulottuu myös suomalaisuutta kulttuurin, kielen ja genetiikan näkökulmasta tarkastelevan Human Diversity -tutkimuskokonaisuuden mielenkiinto.
Jääkauden jälkeen Suomen alueelle saapui ihmisiä kahdesta suunnasta. Lännestä nykyisen Norjan kautta tuli metsästäjä-keräilijöitä, jotka ovat mahdollisesti tulleet Norjaan nykyisen Iso-Britannian alueelta. Kaakosta nykyisen Venäjän alueelta taas saapui toisenlaisen metsästäjä-keräilijäkulttuurin edustajia.
– Tänne tuli kahta toisistaan geneettisesti poikkeavaa metsästäjä-keräilijäväestöä. Sitä emme tiedä, onko näiden ihmisten geenejä meissä edelleen, mutta se on mahdollista, kertoo evolutiivisen genomiikan professori Päivi Onkamo.
– Suomesta on löytynyt arkeologisia aineistoja vuosituhannesta toiseen, mikä viittaa siihen, että täällä on säilynyt asutusta siitä lähtien, kun tänne saapui ihmisiä, toteaa kielellisen ja biologisen ympäristöevolutiikan dosentti, kollegiumtutkija Outi Vesakoski.
Länsisuomalaiset ovat terveempiä ja elävät pidempään. He ovat jopa hieman pidempiä kuin itäsuomalaiset.
Jos hypätään nykyaikaan, nähdään että Suomessa asuu edelleen keskenään melko erilaista väkeä. Nykyinen kahtiajako itäiseen ja läntiseen Suomeen on jopa niin syvä, että tutkijoiden mukaan voitaisiin puhua kahdesta eri kansasta. Erot näkyvät niin geeneissä, tautitaakoissa, murteissa kuin kulttuurissakin.
Länsisuomalaiset ovat terveempiä ja elävät pidempään. He ovat jopa hieman pidempiä kuin itäsuomalaiset. Myös kulttuurin puolella on runsaasti eroja, jotka liittyvät esimerkiksi ruokaan, juhlatapoihin ja rakennustyyppeihin.
Voiko Suomen jakautuminen itä- ja länsisuomalaisiin olla perua jo 11 000 vuoden takaa? Tutkijoiden mukaan ei, sillä geenit, kielet ja kulttuurit ovat vaihtuneet alueella moneen kertaan. Se puolestaan on mahdollista, että monenlaisia kahtiajakoja on ollut pitkään, sillä Suomen alueelle on tullut esimerkiksi erilaisia viljelytapoja idästä ja lännestä.
Vesakosken johtamassa tutkimuksessa selvisi, että Suomen nykyinen kielellinen, geneettinen ja kulttuurinen kahtiajako itä- ja länsisuomalaisiin osuu todellakin maantieteellisesti osittain samoille alueille. Asia pystyttiin varmentamaan laskennallisissa tutkimuksissa, joissa hyödynnettiin tutkimuskokonaisuuden tarkkoja paikkatietoaineistoja. Kielellinen itäisyys näyttäisi ennakoivan myös kulttuurista ja geneettistä itäisyyttä ja toisinpäin.
– Kyseessä ei ole vain Suomea koskeva jakolinja, vaan jako näkyy laajemminkin Euroopan ja läntisen Venäjän alueella, Vesakoski kertoo.
Yksi Euroopan jakolinjaan vaikuttanut tekijä on Englannin, Tanskan ja Norjan kuningas Knuut Suuren valtakausi 1000-luvulla. Ihmiset liikkuivat vilkkaasti Knuutin valtakunnan sisällä ja vaikutteet levisivät valtakunnan vaikutuspiirin alueille. Tästä syystä peltoa viljeltiin tuon aikakauden Porvoossa samoilla menetelmillä kuin Englannissa, mutta jo Lappeenrannassa viljely oli aivan toisenlaista.
Suomessa jako on silti jyrkempi kuin muualla Euroopassa. On poikkeuksellista, että näin lähellä toisiaan elävät ihmiset ovat geneettisesti näin erilaisia. Etenkin, kun välissä ei ole vuoristoa tai muuta maanmuodostumaa, joka selittäisi asetelmaa.
– Euroopassa saa mennä puolen maanosan halki, ennen kuin erot ovat yhtä suuria kuin Suomessa muutaman sadan kilometrin etäisyydellä, toteaa genetiikan tutkijatohtori Elina Salmela.
Luonnonvalinta ei ole pysynyt yhteiskunnan muutosten perässä
Human Diversity -kokonaisuuden tutkijat ovat kiinnostuneita erityisesti siitä, miten ihmisten väliset kontaktit ovat vaikuttaneet – ja vaikuttavat edelleen – kieleemme, kulttuuriimme ja perimäämme. Monitieteisessä tutkimuskokonaisuudessa kysymystä tarkastellaan laajan aineiston läpi – tutkittavana on niin muinaisgeneettistä aineistoa, kirkonkirjoja, murrekarttoja kuin arkeologisia löytöjäkin.
– Ihmisten väliset kohtaamiset muovaavat meitä eri tavoin. On tärkeää ymmärtää, miten yksilön sosiaalinen ja kulttuurinen tausta vaikuttaa siihen, kuinka hän pärjää elämässä. Esimerkiksi monet terveyteen liittyvät asiat, joiden kanssa kamppailemme nykyään, kumpuavat menneisyydestä ihmisten välisistä kohtaamisista. Ymmärtämällä näitä vaikutuksia voimme tehdä ennustuksia siitä, mitä tämä tarkoittaa tulevaisuuden kannalta, sanoo evoluutiobiologian professori Virpi Lummaa, joka johtaa tutkimuskokonaisuutta.
Tutkittavana on niin muinaisgeneettistä aineistoa, kirkonkirjoja, murrekarttoja kuin arkeologisia löytöjäkin.
Lummaan mukaan elämäntapamme on muuttunut viimeisten 200 vuoden aikana niin radikaalisti, että biologiamme ei ole pysynyt perässä. Teollisen vallankumouksen myötä suuri osa ihmisistä muutti maalta kaupunkeihin. Siirryimme heimoyhteisöistä ja ”koko kylä kasvattaa” -perhemalleista tiiviisiin ydinperheisiin, joissa on vähän lapsia.
– Aiemmin lapsikuolleisuus oli pullonkaula, joka vaikutti suvun jatkuvuuteen. Luonnonvalinta onkin johtanut monien sellaisten ominaisuuksien ja geenien yleistymiseen, joista oli apua vaikkapa vauvoille ripulitaudeista selviämiseen. Nykyään pullonkaulana on se, halutaanko lapsia ollenkaan tai onnistutaanko niitä saamaan. Tässä luonnonvalinta onkin vielä vähän jälkijunassa, sillä niillä tekijöillä, jotka ovat ennen auttaneet lapsia selviämään, ei ole enää juuri vaikutusta suvun jatkumiseen. Nykyisessä tilanteessa luonnonvalinnan kannalta olisi tärkeämpää edistää parinvalintaa ja hedelmällisyyttä kuin torjua lapsikuolleisuutta, Lummaa kertoo.
Itse asiassa niistä geeneistä, joista on vielä pari sataa vuotta sitten ollut vauvoille hyötyä erilaisia sairauksia vastaan, voi olla meille nykyisin haittaa. Esimerkiksi geeni ApoE 4 on aikanaan parantanut lasten henkistä selviämistä olosuhteissa, joissa ollut paljon lapsikuolleisuutta. Sama geeni kuitenkin lisää riskiä sairastua Alzheimerin tautiin ja sen negatiivinen vaikutus korostuu nykyaikana, kun ihmiset elävät pidempään.
– Olisi mielenkiintoista tutkia, miksi mielenterveysongelmat säilyvät, vaikka niistä on väestölle niin paljon haittaa. Voisivatko nekin olla kytköksissä ominaisuuksiin, joista on ollut tai on edelleen hyötyä jossain toisessa elämänvaiheissa, huomauttaa Onkamo.
Sukulaisverkostot voivat vaikuttaa ihmisten menestymiseen
Euroopan tutkimusneuvosto myönsi Lummaalle syyskuussa 2023 arvostetun ERC Advanced Grant -rahoituksen, joka on Euroopan suurin henkilökohtainen tutkimusrahoitus. Rahoitus myönnettiin tutkimukseen, jossa tarkastellaan, kuinka yhteiskunnan suuret muutokset viimeisen 300 vuoden aikana ovat vaikuttaneet ihmisten sukulaisverkostoihin ja niiden kautta heidän menestymiseensä 1700–1900-lukujen Suomessa. Lummaa tutkii samoja kysymyksiä myös aasiannorsuilla, joiden populaatiot ovat kutistuneet dramaattisesti 50 vuodessa ihmisten toimien johdosta.
Lummaan tutkimuksissa on käynyt ilmi, että etenkin äidinpuoleisten isoäitien läsnäolo lisäsi pienten lasten selviytymismahdollisuuksia, sillä isoäidit hoivasivat lapsenlapsiaan. Hieman yllättäen iäkkäiden tai heikkokuntoisten isänpuoleisten isoäitien läsnäolo oli sen sijaan haitallista lastenlasten selviytymiselle.
– Tämä on voinut olla seurausta sama katon alla asumiseen liittyvästä kilpailusta. Vanhempien on mahdollisesti täytynyt jakaa rajalliset voimavaransa heistä riippuvaisten lastenlasten ja isoäitien kesken, Lummaa kertoo.
Yksi väestön liikkumisen näkökulmasta hyvin poikkeuksellinen tapahtuma Suomen historiassa on ollut karjalaisten evakuointi sotien yhteydessä. Tutkijoiden mukaan asetelma on ollut kuin jättimäinen luonnonkoe: kokonaisen kylän asukkaat saatettiin siirtää asumaan eri puolelle Suomea. Jatkosodan aikaan evakuointi pyrittiin tekemään niin, että yhden kylän asukkaat saivat halutessaan pysyä yhdessä.
– Teimme eräässä tutkimuksessa kiinnostavan havainnon: karjalaiset asettuivat sitä todennäköisemmin asumaan pidemmäksi aikaa uudelle paikkakunnalle, mitä lähempänä alueen murre oli heidän omaa murrettaan. Ekologisilla tekijöillä, kuten maastonmuodolla, maaperällä tai ilmastolla ei ollut vaikutusta, Lummaa sanoo.
– Etukäteen oletimme, että maanviljelijä jää alueelle, jos ekologia on samanlaista, mutta näin ei ollut. Murre oli tärkein tekijä, vaikka totta kai se on yhteydessä samankaltaiseen kulttuuriin. Tämä tuloshan voisi ennakoida nykyajassa sitä, että Puolaan muuttaneet ukrainalaiset pakolaiset saattavat viihtyä siellä hyvin, kun taas Suomeen ei välttämättä jäädä yhtä mielellään, Vesakoski toteaa.
Yksilöitä tutkimalla monimuotoisuuden jäljille
Human Diversity -kokonaisuuden tutkijat tarkastelevat ihmisten välisten kohtaamisten vaikutuksia hyvin laajasta näkökulmasta: aina Suomen esihistoriasta nykypäivään ja usean eri alan vinkkelistä. Silti myös pieniin yksityiskohtiin tai yksittäisiin ihmisiin kohdistuva tutkimus voi lisätä ymmärrystämme menneisyyden yhteisöistä.
– Menneisyyden yksilöitä tutkimalla voidaan löytää monimuotoisuutta, joka jää helposti piiloon, jos tehdään laajoja yleistyksiä suurten aineistojen perusteella, toteaa arkeologi, tutkijatohtori Ulla Moilanen.
Väitöstutkimuksessaan Moilanen analysoi uudelleen vuonna 1968 Hämeenlinnan läheltä Hattulan Suontaasta löydetyn, noin tuhat vuotta vanhan haudan. Hautaa oli pidetty aiemmin naisen ja miehen kaksoishautana tai vaihtoehtoisesti naisen miekkahautana, sillä haudasta oli löytynyt esineitä, joista osan tulkittiin kuuluneen naiselle ja osan miehelle.
Uudelleenanalyysi osoitti, että hautaan oli haudattu vain yksi vainaja, jolla oli ollut yllään aikakaudelle tyypillinen naisen asu ja vasemmalla lonkallaan kahvaton miekka. Moilanen alkoi kirjoittaa tutkimustaan olettaen, että kyseessä oli naisen miekkahauta.
Sitten tutkimus otti uuden suunnan. Haudan muinais-DNA:n analyysista vastannut genetiikan tutkijatohtori Elina Salmela huomasi, että vainajalla näytti olleen sukupuolikromosomiyhdistelmä XXY, eli Klinefelterin oireyhtymä. Oireyhtymää kantavat ihmiset määritellään yleensä syntymässä pojiksi, ja oireyhtymä on usein hyvin huomaamaton, mutta se voi aiheuttaa esimerkiksi rintojen kasvua, lihasmassan pienenemistä tai lapsettomuutta.
– Tutkimuksen DNA-tulos perustuu hyvin pieneen datamäärään, koska haudan ihmisjäännöksissä oli jäljellä vain vähän DNA:ta. Datan perusteella näytti kuitenkin todennäköisimmältä, että yksilö olisi ollut sukupuolikromosomeiltaan XXY, Salmela kertoo.
Tulos oli tutkijoille täysi yllätys, ja maailman mittakaavassa yksi ensimmäisistä muinais-DNA:ta hyödyntämällä löydetyistä XXY-yksilöistä. Muutama muukin XXY-yksilö löydettiin hyvin samoihin aikoihin Salmelan havainnon kanssa.
– Emme voi koskaan tietää, miten tämä henkilö on kokenut itsensä tai miten hän on identifioitunut. Geenit eivät määritä ihmisen sukupuoli-identiteettiä. Kromosomitulos kertoo, että vainajalla on todennäköisesti ollut miestyypillinen vartalo, mutta hänet on puettu aikakauden naiselle tyypillisiin vaatteisiin ja hauta on varustettu esineillä, joita yleensä löytyy sekä miesten että naisten haudoista. Haudan esineistö olisi joka tapauksessa poikkeuksellinen, vaikka haudatulla olisi jokin muu kromosomiyhdistelmä, Moilanen sanoo.
Näyttää siltä, että vainajaa on arvostettu rautakauden Suomessa henkilönä, joka saattoi ylittää binäärisiä sukupuolirajoja.
Haudasta löytyneet esineet viittaavat siihen, että vainaja olisi ollut yhteisössään hyvin arvostettu henkilö. Hänet oli aseteltu hautaan pehmeälle höyhenpeitteelle arvokkaiden turkisten ja esineiden kanssa.
– Hauta oli varustettu runsaasti ja huolellisesti, mikä kertoo siitä, että vainajaa on kunnioitettu ja arvostettu. Esineistö viittaa siihen, ettei vainajaa ole haluttu häpäistä pukemalla tämä naisen asuun, vaan hänellä on ollut hyvä sosiaalinen asema, Moilanen toteaa.
Suontaan hauta näyttäisi osoittavan, että sinne haudattua vainajaa on arvostettu rautakauden Suomessa henkilönä, joka saattoi ylittää binäärisiä sukupuolirajoja.
– Tutkimuksen julkaisun jälkeen useampi ihminen on laittanut meille viestiä siitä, miten hienoa on tietää, että heidän kaltaisiaan ihmisiä on ollut myös rautakaudella, Salmela kertoo.
Suomen kielen juuret kenties kaupankäynnissä
Suomen kieli – tai tarkemmin sanoen sen esimuoto, myöhäiskantasuomi – on rantautunut Suomeen mahdollisesti noin 2500 vuotta sitten. Vielä varhaisemmat suomen kielen juuret saattavat piillä kaupankäynnissä.
Helsingin yliopiston kielitieteilijät ovat viime vuonna esittäneet, että uralilaiset kielet olisivat levinneet ja kehittyneet erillisiksi kieliksi laajan Seima-Turbino-kauppaverkoston mukana. Euraasiassa pronssikaudella noin 2300–1700 eaa. vaikuttanut kauppaverkosto ulottui aina Keski-Mongoliasta ja Etelä-Siperiasta Itämerelle asti. Kauppaa käytiin etenkin pronssiesineillä.
– Oletuksena on, että kantaurali olisi levinnyt kauppaverkoston myötä, ja siihen kehittyneet murteet olisivat olleet yhteinen kaupankäynnin kieli. Koska kauppaverkosto oli laaja, ihmiset eri puolilla Euraasiaa tarvitsivat yhteisen kielen, Outi Vesakoski kertoo.
Suomen kielen muotoutumisen osalta yksi hurja tulkinta on, että nykyisen Suomen alueelle tulleet itämerensuomen kielen varhaisia muotoja puhuneet ihmiset olisivat olleet kielensä vaihtaneita baltteja. Väestöjen tiedetään vuorovaikuttaneen keskenään ja suomen kielessä on paljon balttilaisia lainasanoja.
– Väestö voi vaihtaa kielensä, jos toisesta kielestä tulee hyödyllinen ja sitä aletaan hiljalleen pitää arvokkaampana. Vähän samaan tapaan kuin tälläkin hetkellä monet Suomessa käyttävät työkielenä englantia ja erilaisille yrityksille annetaan englanninkielisiä nimiä, Vesakoski vertaa.
Myöhäiskantasuomi rantautui ensimmäisenä todennäköisesti Lounais-Suomeen, jonne siirtyi ihmisiä nykyisen Viron alueelta. Sieltä kieli levisi hiljalleen muualle Suomeen – ja todennäköisesti myös nykyisen Karjalan alueelta. Tosin vielä 1000 vuotta sitten itämerensuomalaisia kieliä puhuttiin vain Etelä-Suomessa – muualla maassa puhuttiin saamea tai jo hävinneisiin kielikuntiin kuuluneita kieliä.
– Jos Mikael Agricola ei olisi uskonpuhdistuksen myötä 1500-luvulla luonut Suomeen kirjakieltä, me puhuisimme varmaankin eri kieliä idässä ja lännessä, Vesakoski sanoo.
Tekoälyllä kiinni verkossa virtaaviin ideoihin
Ihmisten väliset kohtaamiset eivät tapahdu vain fyysisessä maailmassa, vaan ideat ja ajatukset leviävät myös tekstien ja nykyisin verkonkin välityksellä. Tekoälyä hyödyntävän kieliteknologian avulla on mahdollista tutkia, milloin jokin idea on syntynyt, missä se on vaikuttanut ja kuinka se on kehittynyt.
– Tutkimusryhmässämme tutkitaan tällä hetkellä esimerkiksi ilmastonmuutokseen liittyviä keskusteluja. Kieliteknologian avulla pystymme selvittämään, miten aiheesta puhutaan vaikkapa erikielisissä uutisissa ja sosiaalisessa mediassa. Voimme katsoa muun muassa, päätyvätkö keskustelunaiheet uutisista someen vai toisinpäin, kertoo digitaalisen kielentutkimuksen professori Veronika Laippala.
Tekoälyä hyödyntävän kieliteknologian avulla on mahdollista tutkia, milloin jokin idea on syntynyt, missä se on vaikuttanut ja kuinka se on kehittynyt.
Tutkijoiden tavoitteena on tarkastella kieliteknologian avulla ihmisten monimuotoisuutta digitaalisessa maailmassa. Toisaalta tekoälyllä on tarkoitus myös vauhdittaa menneisyydestä kertovien aineistojen läpikäymistä.
– Olemme aiemmin tutkineet esimerkiksi 1700- ja 1800-lukujen ranskan- ja englanninkielisiä tekstejä. Maailmassa on valtavia määriä tekstejä, joita juuri kukaan ei ole lukenut. Meitä on kiinnostanut katsoa, mitä kaikkea sieltä löytyy: mitä yksittäiset ihmiset ovat ajatelleet ja mitä on kirjoitettu kirjoissa, jotka eivät ole olleet tunnettuja. Tätä samaa voisi tehdä Suomessa, siltä osin kuin tekstejä on digitoitu, toteaa kieliteknologian professori Filip Ginter.
Siinä missä Ranskassa ja Englannissa on digitoitu suurin osa teksteistä, joita on kirjoitettu viime vuosisatojen aikana, Suomessa digitointi ei ole ainakaan vielä samalla tasolla. Uutisten osalta tilanne on tosin Suomessakin hyvä, sillä sanoma- ja aikakauslehtiä on digitoitu varsin kattavasti.
TurkuNLP-tutkimusryhmään kuuluvat Laippala ja Ginter ovat kehittäneet koneoppimismenetelmiä, joiden avulla pystytään mallintamaan automaattisesti merkityksiä erilaisista teksteistä.
– Jos otetaan kaksi tekstiä, joissa käsitellään samaa aihetta, menetelmä pystyy tunnistamaan yhteyden, vaikka teksteissä käytettäisiin eri sanoja tai ne olisi kirjoitettu eri kielillä. Ja sama onnistuu paljon isommassakin mittakaavassa, Ginter kertoo.
Tekoälyn avulla on mahdollista verrata nopeasti yhtä tekstinpätkää vaikkapa kaikkiin muihin aiheesta kirjoitettuihin teksteihin. Historiallisiin teksteihin kohdistuva, näin laajalla skaalalla tehtävä ja tekoälyyn pohjautuva kielentutkimus on koko maailman mittakaavassa aika harvinaista.
– Ideoiden leviämistä Suomessa voisimme tutkia esimerkiksi niin, että kävisimme koneellisesti läpi kaikki halutun aikakauden digitoidut tekstit ja etsisimme asioita, jotka toistuvat. Toinen mahdollisuus olisi keskittyä yhteen teemaan ja katsoa, mitä kaikkea siitä on kirjoitettu, Laippala sanoo.
Yhtenä tavoitteena Laippalalla ja Ginterillä on selvittää, pystyvätkö he kieliteknologian ja pelkän kieliasun avulla tunnistamaan, missä päin Suomea erilaiset digitaaliset tekstit on kirjoitettu. Tällöin olisi mahdollista tarkastella, näkyykö suomalaisten jakautuminen itä- ja länsisuomalaisiin myös verkossa.
Human Diversity -kokonaisuuden tutkijat haluavat muistuttaa, että globalisaatio ei ole täysin uusi ilmiö, vaan ihmiset, ideat ja ajatukset ovat aina liikkuneet alueilta toisille, jopa esihistoriallisena aikana. Tutkijat haluavat osaltaan murtaa sitä käsitystä, että suomalaisuus olisi jotakin ikivanhaa ja muusta maailmasta eristyksissä muotoutunutta.
– Meillä on ollut maahanmuuttajia ja monenlaisia ihmisten välisiä kohtaamisia läpi Suomen historian. On turha ajatella, ettei meitä niin sanottuja kantasuomalaisia kohta olisi ollenkaan, jos tänne muuttaa ihmisiä muualta. Ihmiset ovat aina tulleet ja menneet. Kulttuurimme, kielemme ja geenimme ovat muuttuneet ja muuttuvat koko ajan, Lummaa toteaa.
Kulttuurinen muisti ja yhteiskunnan muutos on yksi Turun yliopiston kuudesta temaattisesta kokonaisuudesta, jotka ovat tutkimuksen ja koulutuksen profiloitumis- ja vahvuusalueita. Suomen Akatemia on myöntänyt Human Diversity -kokonaisuudelle yliopistojen tutkimuksen profiloitumista tukevan Profi 7 -rahoituksen kaudelle 2023–2028.
Teksti: Jenni Valta
Kuvat: Hanna Oksanen
Euroopan suurin henkilökohtainen tutkimusrahoitus Turkuun – Virpi Lummaa yhdistää miljoonaprojektissa Karjalan evakkoja ja myanmarilaisia metsätyönorsuja
Lähes 2,5 miljoonan euron rahoituksella toteutettava tutkimus pureutuu vaikutuksiin, joita yhteiskunnan muuttuminen on aiheuttanut sukulaisverkostoille.
Turun yliopiston evoluutiobiologian professori Virpi Lummaa oli juuri poikiensa kanssa road tripillä Namibiassa, kun hän havahtui tekstiviestin piippaukseen. ” Olet tainnut saada sen päätöksen ”, viestissä vilahti, ja Lummaan kaasujalkaan tuli sen verran lisäpainoa, että hän päätyi paikallispoliisin pysäyttämäksi...
Turkulaistutkija sai sotaevakkoja ja norsuja yhdistävälle tutkimukselleen 2,5 miljoonan euron jättirahoituksen.
Jonna Rönkä, HS Turku 19.9.2023
Turun yliopiston evoluutiobiologian professori sai 2,5 miljoonan euron EU-rahoituksen tutkimukseensa, jossa tutkitaan myös myanmarilaisia metsätyönorsuja.
Myanmarilaisten norsujen ja karjalaisten evakkojen elämänvaiheita tutkiva ja vertaileva tutkimus on saanut jättirahoituksen Euroopan tutkimusneuvosto ERC:ltä.
Lähes 2,5 miljoonan euron Advanced Grant -rahoitus myönnettiin Turun yliopiston evoluutiobiologian professorille Virpi Lummaalle ja hänen tutkimusryhmälleen. Kyseessä on Euroopan suurin henkilökohtainen tutkimusrahoitus.
Lummaan johtamassa hankkeessa tutkitaan sitä, miten yhteiskunnan läpikäymät suuret muutokset ovat vaikuttaneet ihmisten sukulaisverkostoihin ja sitä kautta heidän menestymiseensä Suomessa. Menestymisellä evoluutiobiologi tarkoittaa erityisesti perheen perustamista ja lasten saantia.
”Ajatellaan ihmislajia, joka on tyypillisesti iän kaiken elänyt perheyhteisössä. Perhe, perheyhteisö ja kenties oman suvun täyttämä pieni kylä ovat olleet meidän tärkeimmät kontaktimme.”
Sellaisessa maailmassa ihminen on kehittynyt ja monet meidän piirteemme yhä tänäkin päivänä ovat tuon ajan tulosta.
”Mitä sitten tapahtuu, kun se koko matto viedään alta? Miten me elämme, kenen kanssa vietämme päivittäin aikaa, kuka hoitaa lapset? Tässä asiassa on tapahtunut järkyttävän iso muutos viimeisen 200 vuoden aikana.”
Nykyihmiselle tyypillistä on keskittyä ydinperheeseen eikä enää niinkään entiseen isoon ja monisukupolviseen perheeseen. Nyt käydään töissä kodin ulkopuolella, muutetaan ehkä toiselle puolen Suomea.
”Iso kysymys on, miten tämä iso muutos vaikuttaa meidän syntyvyyteemme, elinikäämme, riskiimme kuolla sekä muihin hyvinvoinnin mittareihin. Etenkin, kun sukulaiset ovat olleet meille tärkeitä.”
Turun yliopiston evoluutiobiologian professori Virpi Lummaa sai jättirahoituksen evoluutiobiologiseen tutkimukseensa.
Kun tutkimus rahoituksineen ensi tammikuussa alkaa, Lummaa tutkimusryhmineen aikoo penkoa asiaa juurta jaksain.
Aiheesta ei juuri ole saatavilla pitkäaikaisaineistoa, jota voisi tutkia. Poikkeuksen tekevät sota-aikana evakkoon lähteneet ihmiset. Karjalaisten evakuointi menetetystä Karjalasta toimi tutkijoiden näkökannalta eräänlaisena koeasetelmana jo itsessään. Silloin isot ihmismassat jouduttiin evakuoimaan kotikylistään ja sijoittamaan muualle Suomeen.
”Talvisodan aikana evakuointi oli kaoottista, mutta jatkosodan aikaan se oli jo suunnitelmallista. Tuolloin pyrittiin siihen, että kokonaiselle maaseutukylälle osoitettiin yksi paikka, johon kaikki kyläläiset voisivat halutessaan evakuoitua. Pakko ei kuitenkaan ollut siirtyä oman kylän kanssa samaan paikkaan.”
Kannaksen evakkoja Raudusta talvisodan ensimmäisenä päivänä 30.11.1939.
Lummaa kertoo tutkimusryhmän digitoineen vuoden 1970 tuntumissa julkaistut Siirtokarjalaisten tie -kirjat. Niissä on haastateltu kaikki karjalaiset evakot, jotka vielä tuolloin olivat elossa.
”Heiltä kysyttiin, missä he ovat syntyneet, missä asuneet, ovatko menneet naimisiin, saaneet lapsia ja paljon muutakin.”
Tietojen avulla voidaan esimerkiksi selvittää, ovatko evakot asuneet uudessa paikassa yhdessä oman kyläyhteisönsä kanssa vai muuttaneet muualle. Selville saadaan esimerkiksi järjestöjäsenyyksien kautta sekin, kuinka hyvät sosiaaliset siteet heille on muodostunut uuteen paikkaan.
”Pystymme seuraamaan heidän myöhempiä elinvaiheitaankin ihan nykypäivään asti. Tämä on todella hieno aineisto, sillä kaikki joutuivat vaihtamaan yhtäkkiä sosiaalista ympäristöään ja sijoittumaan uudelle paikalle. Osa vanhan yhteisön kanssa, osa heistä irrallaan muualle.”
Mutta miten myanmarilaiset metsätyönorsut liittyvät tutkimushankkeeseen?
”Ne liittyvät siten, että kun testaamme jotain teoriaa tai hypoteesia, haluamme, että testit olisivat mahdollisimman toistettavia. Harvemmin on toistamiskelpoista aineistoa toisesta samanlaisesta lajista kuin ihminen. Mutta norsuista meillä on aineistoa.”
Norsututkimus toimii siis täydentävänä tutkimuksena ihmisiin liittyvässä tutkimuksessa.
Lummaa sanoo, että myanmarilaiset aasiannorsut ovat siinä mielessä verrannollisia ihmisiin, että myös ne voivat elää lähes yhtä kauan kuin ihminen, jopa 80-vuotiaiksi.
”Ne elävät naarasvoittoisissa perheissä, joita mummo johtaa. Ja niillekin perhe ja sukulaissuhteet ovat tärkeitä kuten ihmistenkin elämässä.”
Myanmarilaiset metsätyönorsut vilvoittelemassa työn lomassa.
Tiedossa myös on, että kun työnorsu on siirretty töihin uuteen paikkaan, jossa sillä ei ole sukulaisia tai luotettavia ystäviä lähellä, siirto voi vaikuttaa niiden stressihormoneihin ja immuunipuolustukseen.
”Vuosien aikana norsujen elinympäristö on muuttunut ja pirstaloitunut. Niiden populaatio on myös pienentynyt.”
Lummaa sanoo, että myanmarilaiset eläinlääkärit ovat seuranneet norsujen terveyttä ja vointia jo vuosikymmenten ajan ja kirjanneet kaikki tietonsa lokikirjoihin. Niistä löytyy tarkkoja selvityksiä esimerkiksi norsujen sairauksista, iästä, perheen perustamisesta, jälkeläisten määrästä ja yleisestä terveydentilasta.
Lummaan tutkimusryhmä on täydentänyt tietoja yli kymmenen vuoden ajan tarkoilla fysiologisilla mittauksilla esimerkiksi stressihormonien tasoista ja norsujen kehon puolustusmekanismeista.
”Olen tehnyt paljon tutkimusmatkoja Myanmariin, mutta enää se ei ole mahdollista. Ensin tuli korona ja nyt on poliittisesti niin epävakaata, että emme voi tehdä maassa mitään. Onneksi paikalliset työntekijät yhä digitoivat kovaa vauhtia norsujen terveystietoja, ne ovat kullanarvoisia.”
Myanmarilaisten norsujen ja karjalaisten evakkojen elämänvaiheita tutkiva ja vertaileva tutkimus on saanut jättirahoituksen Euroopan tutkimusneuvosto ERC:ltä.
Lähes 2,5 miljoonan euron Advanced Grant -rahoitus myönnettiin Turun yliopiston evoluutiobiologian professorille Virpi Lummaalle ja hänen tutkimusryhmälleen. Kyseessä on Euroopan suurin henkilökohtainen tutkimusrahoitus.
Lummaan johtamassa hankkeessa tutkitaan sitä, miten yhteiskunnan läpikäymät suuret muutokset ovat vaikuttaneet ihmisten sukulaisverkostoihin ja sitä kautta heidän menestymiseensä Suomessa. Menestymisellä evoluutiobiologi tarkoittaa erityisesti perheen perustamista ja lasten saantia.
”Ajatellaan ihmislajia, joka on tyypillisesti iän kaiken elänyt perheyhteisössä. Perhe, perheyhteisö ja kenties oman suvun täyttämä pieni kylä ovat olleet meidän tärkeimmät kontaktimme.”
Sellaisessa maailmassa ihminen on kehittynyt ja monet meidän piirteemme yhä tänäkin päivänä ovat tuon ajan tulosta.
”Mitä sitten tapahtuu, kun se koko matto viedään alta? Miten me elämme, kenen kanssa vietämme päivittäin aikaa, kuka hoitaa lapset? Tässä asiassa on tapahtunut järkyttävän iso muutos viimeisen 200 vuoden aikana.”
Nykyihmiselle tyypillistä on keskittyä ydinperheeseen eikä enää niinkään entiseen isoon ja monisukupolviseen perheeseen. Nyt käydään töissä kodin ulkopuolella, muutetaan ehkä toiselle puolen Suomea.
”Iso kysymys on, miten tämä iso muutos vaikuttaa meidän syntyvyyteemme, elinikäämme, riskiimme kuolla sekä muihin hyvinvoinnin mittareihin. Etenkin, kun sukulaiset ovat olleet meille tärkeitä.”
Turun yliopiston evoluutiobiologian professori Virpi Lummaa sai jättirahoituksen evoluutiobiologiseen tutkimukseensa.
Kun tutkimus rahoituksineen ensi tammikuussa alkaa, Lummaa tutkimusryhmineen aikoo penkoa asiaa juurta jaksain.
Aiheesta ei juuri ole saatavilla pitkäaikaisaineistoa, jota voisi tutkia. Poikkeuksen tekevät sota-aikana evakkoon lähteneet ihmiset. Karjalaisten evakuointi menetetystä Karjalasta toimi tutkijoiden näkökannalta eräänlaisena koeasetelmana jo itsessään. Silloin isot ihmismassat jouduttiin evakuoimaan kotikylistään ja sijoittamaan muualle Suomeen.
”Talvisodan aikana evakuointi oli kaoottista, mutta jatkosodan aikaan se oli jo suunnitelmallista. Tuolloin pyrittiin siihen, että kokonaiselle maaseutukylälle osoitettiin yksi paikka, johon kaikki kyläläiset voisivat halutessaan evakuoitua. Pakko ei kuitenkaan ollut siirtyä oman kylän kanssa samaan paikkaan.”
Kannaksen evakkoja Raudusta talvisodan ensimmäisenä päivänä 30.11.1939.
Lummaa kertoo tutkimusryhmän digitoineen vuoden 1970 tuntumissa julkaistut Siirtokarjalaisten tie -kirjat. Niissä on haastateltu kaikki karjalaiset evakot, jotka vielä tuolloin olivat elossa.
”Heiltä kysyttiin, missä he ovat syntyneet, missä asuneet, ovatko menneet naimisiin, saaneet lapsia ja paljon muutakin.”
Tietojen avulla voidaan esimerkiksi selvittää, ovatko evakot asuneet uudessa paikassa yhdessä oman kyläyhteisönsä kanssa vai muuttaneet muualle. Selville saadaan esimerkiksi järjestöjäsenyyksien kautta sekin, kuinka hyvät sosiaaliset siteet heille on muodostunut uuteen paikkaan.
”Pystymme seuraamaan heidän myöhempiä elinvaiheitaankin ihan nykypäivään asti. Tämä on todella hieno aineisto, sillä kaikki joutuivat vaihtamaan yhtäkkiä sosiaalista ympäristöään ja sijoittumaan uudelle paikalle. Osa vanhan yhteisön kanssa, osa heistä irrallaan muualle.”
Mutta miten myanmarilaiset metsätyönorsut liittyvät tutkimushankkeeseen?
”Ne liittyvät siten, että kun testaamme jotain teoriaa tai hypoteesia, haluamme, että testit olisivat mahdollisimman toistettavia. Harvemmin on toistamiskelpoista aineistoa toisesta samanlaisesta lajista kuin ihminen. Mutta norsuista meillä on aineistoa.”
Norsututkimus toimii siis täydentävänä tutkimuksena ihmisiin liittyvässä tutkimuksessa.
Lummaa sanoo, että myanmarilaiset aasiannorsut ovat siinä mielessä verrannollisia ihmisiin, että myös ne voivat elää lähes yhtä kauan kuin ihminen, jopa 80-vuotiaiksi.
”Ne elävät naarasvoittoisissa perheissä, joita mummo johtaa. Ja niillekin perhe ja sukulaissuhteet ovat tärkeitä kuten ihmistenkin elämässä.”
Myanmarilaiset metsätyönorsut vilvoittelemassa työn lomassa.
Tiedossa myös on, että kun työnorsu on siirretty töihin uuteen paikkaan, jossa sillä ei ole sukulaisia tai luotettavia ystäviä lähellä, siirto voi vaikuttaa niiden stressihormoneihin ja immuunipuolustukseen.
”Vuosien aikana norsujen elinympäristö on muuttunut ja pirstaloitunut. Niiden populaatio on myös pienentynyt.”
Lummaa sanoo, että myanmarilaiset eläinlääkärit ovat seuranneet norsujen terveyttä ja vointia jo vuosikymmenten ajan ja kirjanneet kaikki tietonsa lokikirjoihin. Niistä löytyy tarkkoja selvityksiä esimerkiksi norsujen sairauksista, iästä, perheen perustamisesta, jälkeläisten määrästä ja yleisestä terveydentilasta.
Lummaan tutkimusryhmä on täydentänyt tietoja yli kymmenen vuoden ajan tarkoilla fysiologisilla mittauksilla esimerkiksi stressihormonien tasoista ja norsujen kehon puolustusmekanismeista.
”Olen tehnyt paljon tutkimusmatkoja Myanmariin, mutta enää se ei ole mahdollista. Ensin tuli korona ja nyt on poliittisesti niin epävakaata, että emme voi tehdä maassa mitään. Onneksi paikalliset työntekijät yhä digitoivat kovaa vauhtia norsujen terveystietoja, ne ovat kullanarvoisia.”
Norsujen terveystiedot on jo vuosikymmenten ajan kirjoitettu tarkkaan ylös terveyskirjaan. Näitä käsin kirjoitettuja terveyskirjoja digitoidaan parhaillaan ja käytetään apuna tutkimuksessa.
Koska tutkimus ei vielä ole alkanut, alustaviakaan tuloksia ei vielä ole saatavilla. Lummaa sanoo, että tutkimuksen kärki onkin selvittää, tarvitaanko perheen perustamiseen, naimisiin menoon ja lasten saantiin nykyisessä Suomessa tai maailmassa ylipäätään enää sukulaisia ja vahvoja perhesiteitä.
”Että onko siitä etua, että perhe ja suku on lähellä, vai korvaavatko harrastus- ja ystäväpiirit perheen perustamista.”
Norsujen terveystiedot on jo vuosikymmenten ajan kirjoitettu tarkkaan ylös terveyskirjaan. Näitä käsin kirjoitettuja terveyskirjoja digitoidaan parhaillaan ja käytetään apuna tutkimuksessa.
Koska tutkimus ei vielä ole alkanut, alustaviakaan tuloksia ei vielä ole saatavilla. Lummaa sanoo, että tutkimuksen kärki onkin selvittää, tarvitaanko perheen perustamiseen, naimisiin menoon ja lasten saantiin nykyisessä Suomessa tai maailmassa ylipäätään enää sukulaisia ja vahvoja perhesiteitä.
”Että onko siitä etua, että perhe ja suku on lähellä, vai korvaavatko harrastus- ja ystäväpiirit perheen perustamista.”
Turun yliopistossa tutkittiin 1800-luvun Suomen isorokkorokotuksia – kampanjat eivät riittäneet, vasta sakkojen uhka loi laumasuojan
Monissa maissa myös Euroopassa tuhkarokko ja hinkuyskä ovat yleistymässä uudelleen rokotuskattavuuden laskettua. Isorokon historia kertoo, että epidemiat saatiin kuriin vasta, kun rokottamisesta tuli pakollista.
Anniina Wallius
Pitäisikö COVID-19-rokotukseen määrätä lain nojalla? Ovatko rokotusmandaatit reiluja? Näistä kysymyksistä on koronapandemian aikana keskusteltu ja kiistelty. Mandaatti ei pakota rokottautumaan, mutta sen perusteella esimerkiksi tiettyihin työtehtäviin voidaan vaatia rokotus.
– Rokotuspakko ja rokotusmandaatit eivät ole uusi ilmiö. Voimme oppia tärkeää tietoa niiden pitkäaikaisvaikutuksista tutkimalla aikaisempia kampanjoita, kertoo väitöskirjatutkija ja tutkimuksen vastaava kirjoittaja Susanna Ukonaho Turun yliopistosta.
Tutkimusaihe ei ole vain historiallisesti kiinnostava, vaan sillä on sanottavaa myös tänä päivänä, jolloin jotkin jo hiipuneet tartuntataudit ovat paikoin länsimaissakin yleistyneet uudelleen.
Korkean tulotason maissa rokotuksilla on onnistuttu sekä suojelemaan yksilöitä että ennen kaikkea estämään epidemioita. Rokotuskattavuus on kuitenkin monissa maissa laskenut, kun aiempaa useammat vanhemmat epäröivät rokotuttaa lapsiaan. Myös varsinainen rokotusvastaisuus näyttää lisääntyneen. Niinpä muun muassa tuhkarokko ja hinkuyskä ovat taas yleistymässä.
Kuusi vuosikymmentä varhaista rokotushistoriaa
Italia, Ranska ja Saksa ovat tehneet lasten rokotuttamisesta viime vuosina pakollista. Niiden lakien pitkäaikaisista vaikutuksista rokotuskattavuuteen ei kuitenkaan vielä voida sanoa mitään, eikä aiemmistakaan ole liiemmälti tietoa.
Turkulaistutkijat totesivat, että 200 vuoden mittaisesta historiasta huolimatta rokotuskampanjoiden piirteitä ja pitkäaikaisvaikutuksia on tutkittu huomattavan vähän.
He ryhtyivät etsimään vastauksia Kansallisarkiston digitoiduista rokotuspäiväkirjoista vuosilta 1837–1899.
Kirjoista selvitettiin isorokkorokotusten tiheyttä, rokotettujen ikää ja rokotuslain vaikutuksia rokotuskattavuuteen. Kirjat ovat peräisin kahdeksasta maaseutupitäjästä Varsinais-Suomesta ja Pirkanmaalta, ja tietoa on 50 000 ihmisestä.
Tutkimus on julkaistu American Journal of Epidemiology (siirryt toiseen palveluun) -lehdessä.
Isorokko oli hirmuinen tartuntatauti, jonka epidemiat tappoivat tai merkitsivät rokonarvilla miljoonia ihmisiä. Se on arvioitu 1700-luvun yleisimmäksi kuolinsyyksi, eikä 1800-luku alkanut sen valoisampana. Joka kymmenennen suomalaisvainajan kohtaloksi koitui juuri isorokko.
Toisaalta isorokko on ainoa tartuntatauti, joka on onnistuttu rokottamaan pois maailmasta. Suomessa viimeinen epidemia oli 1930-luvulla, ja vuonna 1980 Maailman terveysjärjestö pääsi julistamaan koko maailman vapaaksi isorokosta.
1800-luvulla siihen oli vielä matkaa. Moni Euroopan maa yritti nujertaa isorokkovirusta rokotusmandaateilla. Suomessa aloitettiin rokotuskampanja vuonna 1802, mutta kattavuutta ei valistuksellakaan saatu hilattua 80 prosenttiin.
Vasta se olisi tiennyt laumasuojaa, joka olisi pitänyt viruksen kurissa. Kun riittävää suojaa ei ollut, 1870- ja 1880-luvuilla riehuneet epidemiat nostivat rajusti suomalaisten kuolleisuutta.
Kirkko otti uuden roolin
Historiallisten lähteiden mukaan rokotuskampanjojen logistiikka, suunnittelu ja toteutus kehittyivät vähitellen 1800-luvun kuluessa. Rokotteiden tasaiseen jakeluun panostettiin etenkin sen jälkeen, kun maa oli vuonna 1825 saanut uuden rokotuspiirijaon ja piirilääkäreille oli perustettu rokkoainevarastoja, lähteet kertovat.
Rokotuksiin patistamiseen osallistuivat myös papit saarnastuoleistaan. Papiston tehtäväksi tuli myös antaa rokottajille luettelot ihmisistä, jotka eivät olleet sairastaneet isorokkoa tai saaneet rokotusta sitä vastaan.
Kirkkohistorian dosentti Esko Laine kertoo kirkon tuolloisesta roolista Yle Radio 1:n Horisontti-ohjelmassa:
Isorokko, korona ja kirkko
Kuuntele
Kehittymisestään huolimatta rokotuskampanjat eivät ottaneet purrakseen riittävän hyvin. Rokotuskattavuus oli pitäjissä keskimäärin 60 prosenttia, eikä se riittänyt estämään epidemioiden leviämistä, kertoo Ukonaho.
– Yllätykseksemme huomasimme, että rokotuskattavuus oli laskussa vuosina 1837–1882 ennen rokotuslakia tautiepidemioiden yleisyydestä huolimatta, kuten on viime aikoina ollut myös monissa nykyajan rokotuskampanjoissa.
Lääkintätoimen pääjohtaja olisi ottanut käyttöön järeät toimet jo vuonna 1830. Hän ehdotti, että rokotuksista olisi tehty pakollisia. Keisari ei suostunut; hänestä pakko olisi ollut maan lakien vastainen.
Keskustelu rokotuslaista heräsi uudelleen 1880-luvulla, kun isorokko oli alkanut levitä aiempia vuosikymmeniä voimakkaammin koko maassa. Vuonna 1883 Suomessa sitten annettiinkin "Keisarillisen Majesteetin armollinen asetus rokotuksesta Suomenmaassa".
Laki velvoitti rokotuttamaan kaikki yli kaksivuotiaat lapset. Määräyksen uhmaajille ropsahtaisi sakko. Laki näyttää muuttaneen mielet: rokotuskattavuus nousi selvästi. Tutkittu aikaväli osoittaa sen myös pysyneen korkealla. Tavoite siis onnistui, vaikka hankalat välimatkat ja rokotteen huono saatavuus ja säilyvyys hankaloittivat lain toteuttamista.
– Rokotuslaki nosti rokotuskattavuutta pitkällä aikavälillä myös maaseudulla, ennen kunnollisen terveydenhuollon kehittymistä, kertoo Ukonaho.
Tutkimuksen johtopäätökset hän summaa näin:
– Vaikka rokotuslaki ei tekisi rokotteen ottamisesta pakollista, rokotusmandaatit nostavat rokotuskattavuutta lisäämällä kansalaisten tietoisuutta rokottautumisen tärkeydestä. Isorokon tapauksessa kuitenkin vasta velvoittava laki sai kattavuuden nousemaan yli laumaimmuniteetin vaatiman 80 prosentin.
Tutkimus toteutettiin yhteistyössä Nordemics-konsortion kanssa. Monitieteinen pohjoismainen konsortio tutkii, miten kaupungistuminen, kauppa, matkustaminen, muuttoliikkeet, rokotukset ja muut terveydenhuollon interventiot sekä ilmastonmuutos ja ekologinen rappio vaikuttavat epidemioiden ja pandemioiden dynamiikkaan.
Hevonen stressaa vähemmän uusia tilanteita, jos omistaja on vanha tuttu
Hevosen ja ihmisen välistä vuorovaikutusta tutkineen kansainvälisen tutkimusryhmän tulokset viittaavat siihen, että hyvän vuorovaikutussuhteen luominen hevosen kanssa vaatii aikaa.
Tuore tutkimus osoittaa, että hevonen voi suhtautua vastahakoisemmin uusiin tilanteisiin, jos sillä on useita ratsastajia tai kouluttajia, taustalla on lukuisia omistajanvaihdoksia tai hevonen on ollut nykyisellä omistajallaan vasta vähän aikaa. Tiedot ilmenevät kansainvälisestä tutkimuksesta, kertoo Turun yliopisto tiedotteessaan.
Tutkimuksessa oli mukana tutkijoita Turun yliopiston lisäksi Helsingin yliopistosta ja ranskalaisesta INRAE of Nouzilly -yliopistosta.
Hevosille tehtiin kaksi erilaista koetta
Tutkimuksessa hevoset osallistuivat kahteen käyttäytymiskokeeseen. Ensin hevoset ohjattiin kävelemään kahdella niille uudella alustalla, valkoisella pressulla ja pehmeällä peitolla. Yhdelle alustoista hevosen talutti omistaja, toiselle tutkija.
Seuraavaksi omistaja tai tutkija esitteli hevosille niille uuden esineen, joka oli tässä tutkimuksessa pehmolelu. Hevoselle annettiin minuutti aikaa tutkia lelua vapaasti, ja sitten lelua pidellyt henkilö lähestyi hevosta ja yritti koskettaa lelulla hevosen kaulaa ja selkää.
Tutkimuksen tulokset osoittivat, että hevoset, joilla on ollut lyhyt vuorovaikutussuhde omistajansa kanssa, ovat vastahakoisempia ja stressaantuneempia uusissa tilanteissa tai kohdatessaan vieraita esineitä tai alustoja, verrattuna hevosiin, jotka ovat olleet vähintään 6–8 vuotta samalla omistajalla.
Vanhat hevoset ahdistuvat nuoria helpommin
Yli 17-vuotiaat hevoset kieltäytyivät muita useammin astumasta pressun tai peiton päälle, kun niille vieras ihminen talutti niitä. Omistajansa kanssa lähes jokainen näistä hevosista astui vieraalle alustalle.
– Vanhoilla hevosilla on usein huono näkö, ja on osoitettu, että ne saattavat tuntea enemmän ahdistusta tai jännitystä uusia ja vieraita asioita kohtaan kuin nuoret hevoset, kertoo väitöskirjatutkija Océane Liehrmann Turun yliopiston tiedotteessa.
Miksi mummo ei kuole? Professori Virpi Lummaa on tutkinut niin norsuja kuin kirkonkirjojakin eikä halua tietää, mitä tutkii seuraavaksi.
Suomen Kuvalehti HÄN 21.7.2022
Teksti Kyösti Niemelä
Kuvat Vesa Tyni
Voit kuunnella jutun myös ääniversiona. Lukijana toimii a.i.materin koneääni Ilona.
Evoluutioekologian professoria Virpi Lummaata kiinnostavat ”Miksi”-kysymykset. Kuva: Vesa Tyni
Sheffieldin yliopiston apulaisprofessori Virpi Lummaa esitelmöi vuonna 2008 Lontoossa suomalaisiin kirkonkirjoihin perustuvasta tutkimuksestaan. Aihe ei ollut mitenkään omituinen. Kirkonkirjat ovat tarkkuudessaan ja kattavuudessaan ainutlaatuinen aineisto, jonka perusteella tehdään koko ajan kansainvälisesti merkittävää tutkimusta. Lähes kaikki kuuluivat Suomessa aikoinaan samaan kirkkoon, ja papit kirjasivat vuosisatojen ajan syntymät, kuolemat ja avioliitot.
Esitelmän jälkeen Lummaan puheille pyrki innokkaasti myanmarilainen eläinlääkäri. Esitelmä oli muistuttanut häntä jostakin, nimittäin myanmarilaisten työnorsujen rekistereistä. Apulaisprofessorilla ei oikeastaan ollut aikaa, mutta eläinlääkäri työntyi päättäväisesti samaan taksiin ja jatkoi selostustaan aiheesta. Nopeasti Lummaa alkoi tajuta, mihin oikein oli törmännyt. ”En ollut uskoa korviani. En tiennyt mitään norsuista, mutta olin heti vakuuttunut, että tässä on hienoa aineistoa”, Lummaa sanoo.
Myanmarissa on pidetty yksityiskohtaista kirjaa tuhansien työnorsujen kunnosta ja elinvaiheista jo noin sadan vuoden ajan. Lääkärit ovat tutkineet norsujen kuntoa joka toinen viikko ja kirjanneet ne muistiin. Vastaavaa aineistoa ei ole edes ihmisistä. Ja kaikki tämä maassa, jonka tiedot omasta väestöstä ovat hyvin epätarkkoja.
Myanmarin norsut ja suomalaiset kirkonkirjat ovat olleet Lummaan merkittävimpiä tutkimuskohteita. Vuonna 2016 hän muutti takaisin Suomeen ja työskentelee tällä hetkellä evoluutioekologian professorina Turun yliopistossa.
Haastattelupäivä on helteinen, ja professori liikkuu yliopiston käytävällä paljain jaloin. Lummaan työhuone on täynnä kasveja, ja vieras istuu kauniilla kukkakuvioisella sohvalla. Seinältä katsoo Kikka-juliste. Tutkimus ei kuitenkaan aina synny täällä, vaan Lummaa kirjoittaa sitä monesti yötä myöten kotonaan. ”Sanon usein, että tulen töihin nauramaan ja pitämään hauskaa ja teen työt kotona.”
Professorilla naurattaa esimerkiksi silloin kun hän kertoo alkuhankaluuksistaan kirkonkirjojen kanssa kauan sitten: biologi ei tullut ajatelleeksi, että ihmisten ammatitkin kannattaisi digitoida. Oli työlästä palata jälkeenpäin asiakirjojen pariin ja lisätä jokaiselle ammatti.
Kirkonkirjojen ehtymätöntä aarreaittaa käytetään työssä, joka vie tällä hetkellä eniten professorin aikaa. Lummaa johtaa Suomen Akatemian monitieteisen projektin osahanketta, jossa tutkitaan sosiaalisten verkostojen muutoksia Suomessa 1700-luvulta 2010-luvulle. Erityisesti tutkijoita kiinnostavat sukulaisverkostojen vaikutukset syntyvyyteen ja kuolleisuuteen.
Lummaa aloitti biologian opintonsa Turun yliopistossa 1990-luvulla, kun opiskelupaikka Helsingissä oli jäänyt kahden pisteen päähän. Tuohon aikaan evoluutiobiologiasta puhuttiin opetuksessa varsin vähän. Tuleva tutkija innostui alasta vasta perusopintojensa loppuvaiheessa. Vuonna 1999 Lummaa väitteli 25-vuotiaana Turun yliopistossa kirkonkirja-aineiston pohjalta. Väitöskirjassa kysyttiin, miksi Turun ja Ahvenanmaan saaristossa syntyi vuosisatojen ajan enemmän kaksosia kuin muualla Euroopassa.
Evoluutiobiologiassa tutkijaa inspiroivat juuri miksi-kysymykset. ”Ehkä minulle oli jäänyt päälle kolmivuotiaan Miksi? Lapsethan kysyvät aina miksi, ja lopulta puhutaan avaruusfysiikasta. Miksi kiinnostaa ehkä enemmän kuin miten. Miksi meillä on jokin ominaisuus, mikä sitä ylläpitää, miksi se ei häviä?”
Evoluutiobiologian miksi-kysymys koskee nimenomaan luonnonvalintaa. Se kysyy, miten jokin ominaisuus, kuten pupun lyhyt häntä tai norsun hyvä kuulo, auttaa tai on auttanut lisääntymismenestyksessä eli geenien siirtymisessä seuraaviin sukupolviin.
Nykyihmisten piirteiden vaihtelun selittäminen evoluutiolla oli vielä 20 vuotta sitten vielä harvinaista ja usein vieroksuttuakin, Lummaa kertoo. Sittemmin asenteet ovat muuttuneet hyväksyvämmiksi niin tiedeyhteisössä kuin sen ulkopuolella. Yleinen väärinkäsitys on yhä se, että evoluutio ja luonnonvalinta olisivat ihmisen osalta loppuneet, Lummaa sanoo. Suomen kaltaisissa yhteiskunnissa ne vaikuttavat siihen, ketkä hankkivat lapsia ja keiden ominaisuudet siirtyvät siten seuraaviin sukupolviin. Evoluution mekanismit koskevat nykyihmisiä siinä missä nykykarhuja tai nykysiilejä. Niinpä evoluutiobiologisessa tutkimuksessa ihmisiä ja eläimiä lähestytään pohjimmiltaan samalla tavalla ja samoilla kysymyksillä. Toinen väärinkäsitys on se, että evoluutio tekisi meistä jatkuvasti älykkäämpiä, kauniimpia tai muutoin parempia. Luonnonvalinta suosii vain sitä, että geenit jatkavat tehokkaasti kulkuaan. Jos älykkyys ja kauneus muodostuvat joskus esteeksi tai turhiksi, ne voivat alkaa huveta.
Kuka
Virpi Lummaa
Ikä: 48
Syntymäpaikka: Helsinki
Kotipaikka: Kaarina
Ammatti: evoluutioekologian professori
Koulutus: tohtorintutkinto Turun yliopistosta
Perhe: elää kahden lapsen, kahden koiran ja yhden minisian kanssa
Harrastukset: ratsastusjousiammunta, koirien kasvatus, luonnossa seikkailu
Ihmisnaarailla on yksi aivan erityinen piirre. Ne ovat vuosituhansien ajan voineet elää jopa 60–70-vuotiaiksi, vaikka ne menettävät lisääntymiskykynsä kauan ennen kuolemaa. Toisin kuin lähes kaikkien muiden lajien naaraat, naiset elävät vuosikymmeniä menopaussin jälkeen.
Ilmiö on askarruttanut tutkijoita pitkään. Sitä selittämään on luotu mummohypoteesi: naiset elävät niin pitkään, koska he voivat mummoina auttaa lapsenlapsiaan menestymään. Yksi Lummaan tutkimustyön teemoista on ollut tuottaa todistusaineistoa mummohypoteesille.
Sitä on löytynyt juuri esimerkiksi 1700–1800-luvun suomalaisista kirkonkirjoista. Silloin kun mummo on ollut osa perhettä, lapset ovat säilyneet paremmin hengissä. Hyötyä oli nimenomaan äidinpuoleisesta mummosta.
Mummo ei kuitenkaan saanut olla liian vanha. Kun ikää tuli tarpeeksi, saman talouden mummon vaikutus pikkulapsen selviämiseen ei enää ollut myönteinen.
Myanmarin työnorsuilla on havaittu vastaava ilmiö. Isoäidin läsnäolo laumassa edesauttaa poikasten selviytymistä. Kirkonkirja- ja norsututkimus osoittavat tässä samaan suuntaan.
Lummaa törmäsi loistavaan aineistoon sattumalta. Elävät norsut tekivät suuren vaikutuksen. ”Karvat nousevat pystyyn, kun norsu katselee sinua. Ne ovat monumentaalisia ja älykkäitä olentoja.” Työhuoneen ylähyllyiltä tutkijaa katselevat joukko koristenorsuja, joita ystävät ovat tuoneet eri puolilta maailmaa. Ne hän toi töihin, kun koti alkoi muistuttaa thaimaalaista basaaria. Kaulassaan Lummaalla on väitöskirjaohjattavalta saatu pieni punainen norsuriipus. ”Se on nykyään onnennorsu.”
Lontoon kohtalokkaan taksimatkan jälkeen Lummaa alkoi heti kirjoittaa aiheesta apurahahakemusta. Rahaa tuli kolmeksi vuodeksi, mutta pian selvisi, ettei Myanmariin matkusteta niin vain. Matka onnistui vasta viimeisenä tutkimusvuonna.
Lummaa laskee käyneensä Myanmarissa vähintään kymmenen kertaa. Lapset ovat olleet melkein aina mukana. Välillä he auttoivat tutkimuksen teossa, välillä leikkivät paikallisten lasten kanssa. ”Ei minulla aina ollut täyttä käsitystä, missä ne menevät. Myanmarin pienissä kylissä oli samanlainen tunnelma kuin lapsuuteni Konginkankaalla, että koko kylä hoitaa. Joku vie kalaan, ja joku antaa ruokaa.”
Surullista kyllä, tutkimuskohteita ei ole voinut tavata pitkään aikaan Myanmarin poliittisen tilanteen vuoksi. Lummaa ei aina pysty lukemaan uutisia maasta, jossa asuu monia ystäviä. Norsutietojen digitointi Myanmarissa silti jatkuu, ja Turun yliopiston pakastimessa odottaa tutkimista veri-, maito- ja ulostenäytteitä. Norsuaineistojen toivotaan auttavan ratkaisemaan myös vanhenemisen arvoitusta. Lummaata on kiinnostanut jo pitkään, miksi jotkut yksilöt vanhenevat nopeammin kuin toiset.
Myanmarin-matkojenjärjestäminen oli Englannin-vuosina aluksi hankalaa. Lasten luvallisetkin poissaolot vaikuttavat siellä kielteisesti koulujen rankkaukseen. Lopulta päädyttiin hiljaiseen järjestelyyn, jossa lapsilla oli aina pääsiäisenä vesirokko. Suomessa koulut ovat olleet innoissaan siitä, että lapset saavat uusia kokemuksia. Suomeen muuttaminen on muutenkin helpottanut tutkijan arkea. Kun Lummaa aikoinaan kutsuttiin puhumaan ulkomaille, hän lähetti ensin jälkikasvunsa lennolla Suomeen mummon hoiviin. Sen jälkeen Lummaan isä lensi Englantiin huolehtimaan perheen koirista.
Nyt mummon luo on kotoa puolen tunnin matka ja tieteen tekeminen helpottunut.
Lummaan mielestä Suomessa suhtaudutaan nykyään liian tuomitsevasti siihen, että äiti tarvitsee lastenhoitoon apua isovanhemmilta tai muilta sukulaisilta. ”Minua surettaa ajattelu, että äidin pitäisi jaksaa yksin ja olisi epänormaalia, jos ei jaksa. Oman lajimme keskuudessa lapsia on hoidettu yhteisöllisesti iät kaiket.”
Lummaa muutti Suomeen paitsi sukulaisverkostojen vuoksi myös siksi, että haluaa kasvattaa lapsensa maassa, jossa leikkiminen ei edellytä playdatensopimista vaan lasten elämä saa olla spontaanimpaa. Sen sijaan Englannin keskusteluja ja debatteja hän arvostaa. Englantiin muutettuaan hän koki aikoinaan lievän kulttuurisokin, kun ihmiset koputtelivat työhuoneen ovelle ja halusivat esittää kysymyksiä ja kertoa ideoitaan.
Joka perjantai Lummaan johtama tutkimusryhmä juoksee Aurajoen vartta Halistenkoskelle. Siellä otetaan aina yhteiskuva, ja sitten juostaan keskustan halki takaisin. Vauhti on niin hidas, että samaan aikaan voi jutella. Helle ei ole keskeyttänyt juoksuja.
Monikansallisen- ja tieteisen ryhmän johtamisessa on tärkeää saada ihmiset keskustelemaan keskenään ja ymmärtämään toisiaan, Lummaa selittää. Hän korostaa, että tiedettä tehdään yhdessä. Äskettäin Lummaa oli yhtenä tekijänä artikkelissa, joka viittaa siihen suuntaan, etteivät kaksosten äidit ole muita hedelmällisempiä, kuten usein on luultu. Viiden eri maan aineistoon perustuvalle artikkelille – jälleen kirkonkirjoihin perustuvalle – oli nimetty yhteensä neljätoista tekijää.
Lummaalla on aina niin monta rautaa tulessa, että hän kirjoittaa muistettavia asioita käsivarteensa. Juokseminen ei kuitenkaan ole tapa, jolla professori nollaa päätään, sillä juostessa tai hiihtäessä voi ajatella töitä. Sen sijaan hän on viime aikoina innostunut ratsastusjousiammunnasta, jota koko perhe harrastaa yhdessä. Siinä ratsastetaan täyttä laukkaa kädet irti ohjaksista ja ammutaan ohi vilahtavia kohteita. ”Olen vielä vasenkätinen, mutta minun on pakko ampua oikeakätisesti. Silloin ei voi ajatella, on pakko keskittyä.”
Kun Lummaalta kysyy, mitä hän suunnittelee tutkivansa tulevaisuudessa, vastaukseksi tulee ensin tieteen rahoituksen kritiikkiä. Nykyinen rahoitusjärjestelmä vaatii liikaa ennakkotietoja tutkimuksesta ja jopa sen tuloksista, Lummaa sanoo.
Hän varoittaa tieteen kadottavan innovatiivisuutta ja muuttuvan tylpäksi, jos pitää tietää heti, mitä tutkii. Hän kertoo olevansa tyytyväinen siihen, ettei osaa sanoa mitä haluaisi tutkia seuraavaksi. Lummaalle tutkimuskysymykset kumpuavat tieteestä itsestään. Ensin löytyy jotain ihmeellistä, ja sitten aletaan ottaa selvää, mitä sen takana on.
Ihmisten onnistunut muuttoliike ja uusille alueille asettuminen ei riipu luonnonympäristöstä, vaan sen sijaan uuden alueen kielellisestä samankaltaisuudesta. Myös koulutus ja avioituminen uuden alueen väestön kanssa lisäävät todennäköisyyttä jäädä. Lue koko mediatiedote täältä:
Turun yliopiston mediatiedote 21.1.2022
Tutkimusartikkeli Socio-cultural similarity with host population rather than ecological similarity predicts success and failure of human migrations (Lynch R, Loehr J, Lummaa V, Honkola T, Pettay J & Vesakoski O) on julkaistu tammikuussa 2022 arvostetussa Proceedings of Royal Society Biological Series B:ssä.
Lisätietoja:
Tutkija Outi Vesakoski, outves ( at ) utu.fi
Evoluutioekologian professori Virpi Lummaa, virpi.lummaa ( at ) utu.fi
Tutkimuskoordinaattori John Loehr, john.loehr ( at ) helsinki.fi
TM / Kysyimme asiantuntijalta
Teksti Kari Salminen
Evoluutio on luonnon ja valintojemme yhteispeliä - Virpi Lummaa
Maanantainen teemailta järjestettiin Suomalaisen Kirjallisuuden Seuran tiloissa ja se oli omistettu huhtikuussa valituille uusille jäsenille. Tilaisuudessa kuultiin kaksi esitelmää sekä jaettiin jäsendiplomit. Suomalainen Tiedeakatemia toivottaa uudet jäsenet tervetulleiksi mukaan toimintaan!
Tilaisuudessa esitelmien kautta tutustuttiin tarkemmin kahden uuden jäsenen tutkimukseen.
Ensimmäinen esitelmä kuultiin professori Niilo Kaupilta. Hän on valtiotieteilijä ja politiikan tutkija, joka toimii tutkimusprofessorina Ranskan kansallisessa tieteellisessä tutkimuksen keskuksessa CNRS:ssä Strasburgissa. Kauppi valittiin uudeksi jäseneksi humanistiseen osastoon. Esitelmän otsikko oli "Miten yliopistorankingit määrittelevät kansainvälisen näkyvyyden?".
Toisena puhujana oli professori Miia Kivipelto. Hän toimii kliinisen geriatrian professorina Karoliinisessa Instituutissa, ja hänellä on myös osa-aikainen professuuri Itä-Suomen yliopistossa. Kivipelto on tutkinut erityisesti dementian kehitystä. Hänet valittiin uudeksi jäseneksi matemaattis-luonnontieteelliseen osastoon. Esitelmän otsikkona oli "Muistisairauksien ennaltaehkäisytutkimusten läpimurtoja: FINGER-tutkimuksesta maailmanlaajuiseksi tutkimusverkostoksi".
Jäsendiplomit jakoivat Suomalaisen Tiedeakatemian esimies, akateemikko Risto Nieminen, varaesimies, professori Anna Mauranen ja pääsihteeri, professori Pekka Aula. Jäsendiplomissa jäsen kutsutaan jäseneksi toivoen, että hän suosiollisesti työllänsä esitäisi akatemian harrastuksia. Teksti on perinne aina perustamisvuodelta 1908.
Teemaillassa 16.9.2019 jaettiin jäsendiplomit uusille jäsenille. Läsnä tilaisuudessa oli 23 uutta jäsentä.
Uudet jäsenet valittiin Suomalaisen Tiedeakatemian huhtikuisessa kevätkokouksessa. Matemaattis-luonnontieteelliseen osaston valittiin jäseniksi:
Janne Backman, Helsingin yliopiston kliinisen farmakologian ja yksilöllisen lääketieteen professori
Matti Haukka, Jyväskylän yliopiston epäorgaanisen kemian professori
Maarit Järvenpää, Oulun yliopiston matematiikan professori
Miia Kivipelto, kliinisen geriatrian professori, Karolinska Institutet
Janne Kotiaho, Jyväskylän yliopiston ekologian professori
Raija Laiho, Luonnonvarakeskuksen (Luke) tutkimusprofessori (suometsätiede)
Virpi Lummaa, Turun yliopiston ekologian professori
Kaisa Matomäki, Suomen Akatemian tutkijatohtori, Turun yliopisto
Johanna Myllyharju, Oulun yliopiston molekyylibiologian professori
Jukka Mönkkönen, Itä-Suomen biofarmasian professori
Pirjo Nuutila, Turun yliopiston aineenvaihduntatutkimuksen professori
Antti Oulasvirta, Aalto-yliopiston sähkötekniikan, erit. käyttöliittymien professori
Ursula Schwab, Itä-Suomen yliopiston ravitsemusterapian professori
Mikko Siponen, Jyväskylän yliopiston tietojärjestelmätieteen professori
Jouni Suhonen, Jyväskylän ylipiston teoreettisen fysiikan professori
Ilya Usoskin, Oulun yliopiston avaruusfysiikan professori
Marjo Yliperttula, Helsingin yliopiston biofarmasian professori
Humanistiseen osastoon valittiin jäseniksi:
Jukka Hyönä, Turun yliopiston psykologian professori
Niilo Kauppi, tutkimusprofessori, Centre National de la Recherche Scientifique (CNRS), Strasbourg
Tiina Kinnunen, Oulun yliopiston Suomen ja Pohjois-Euroopan historian professori
Mia Korpiola, Turun yliopiston oikeushistorian professori
Kristiina Kumpulainen, Helsingin yliopiston kasvatustieteen professori
Turo-Kimmo Lehtonen, Tampereen yliopiston sosiologian professori
Jan Lindström, Helsingin yliopiston pohjoismaisten kielten professori
Matti Miestamo, Helsingin yleisen kielitieteen professori
Outi Paloposki, Turun yliopiston englannin kielen professori
Jukka Pirttilä, Helsingin yliopiston ja Valtion taloudellisen tutkimuskeskuksen julkistalouden professori
Elina Vuola, Helsingin yliopiston globaalin kristinuskon ja uskontodialogin professori
Ulkomaisiksi jäseniksi valittiin:
Luda Klusáková, Professor of general and comparative history, Charles University, Czech Republic
Jörg Tiedemann, Professor of language technology, University of Helsinki, Finland
Tutkijoita kiehtoo Karjalan omintakeinen perherakenne.
Luovutetun Karjalan kirkonkirjoja on tallennettu digitaaliseen tietokantaan jo 30 vuoden ajan. Valtava urakka on nyt loppusuoralla. Avoin verkkotietokanta on osoittautunut kultasuoneksi paitsi karjalaisista sukujuuristaan kiinnostuneille, myös eri alojen tutkijoille.
Tallennustyö loppuu vuodenvaihteessa hankkeen päättyessä. Tavoitteena on, että tietokannassa on silloin noin 11 miljoonaa tietuetta. Asukkaita ei kuitenkaan ollut niin paljon, sillä ihmiset merkittiin elämänsä aikana moneen kirkonkirjaan. On arvioitu, että Karjalassa on asunut tietokannan kattamana aikana noin 1,3 miljoonaa ihmistä.
Karjala-tietokanta on harvinaisen kattava, sillä sieltä löytyvät kastettujen, vihittyjen, kuolleiden ja haudattujen sekä muuttaneiden luettelot sekä vielä rippi- ja lastenkirjatkin. Aikajänne on 1700-luvun alkupuolelta aina siihen asti, kun Suomeen siirretyt noin 70 seurakuntaa lopetettiin vuonna 1949. Kulttuurihistoriallisesti arvokas tietokanta on lajissaan maailman suurimpia väestöhistoriallisia aineistoja.
Internetin avoimella Katiha-hakuohjelmalla voi etsiä sataa vuotta vanhempia henkilötietoja. Tietosuojasyiden takia uudempia tietoja ei verkosta löydy lukuun ottamatta kuolleiden ja haudattujen tietoja, joissa aikaraja on 50 vuotta.
Työ jatkuu vielä kiivaana
Tähän mennessä tallennettuna on noin 10,9 miljoonaa tietuetta. Loppuja tietoja tallentaa kymmenkunta projektityöntekijää, jotka tuntevat vanhoja käsialoja sekä venäjää tai ruotsia.
– Työ jatkuu kiivaana vuodenvaihteeseen. Ihan kaikkia tietoja ei ehditä kuitenkaan tallentaa. Joistakin seurakunnista kaikkein vanhimpia, vaikeimmin luettavia ja huonokuntoisimpia sidoksia jää tallentamatta, kertoo Karjala-tietokantasäätiön hallituksen varapuheenjohtaja ja Kansallisarkiston erityisasiantuntija Tytti Voutilainen.
Hän huomauttaa, että tietokanta on varsin luotettava, sillä tallennettuja tietoja on tarkistettu ja korjattu. Katihassa väestötietoja ei ole digitoitu eli kuvattu kirkonkirjoista, vaan tallennettu tietueina hakuohjelmaan.
Suurperheet kiinnostavat tutkijaa
Maantieteellisesti tarkoin rajattu tietokanta palvelee myös ammattitutkijoita, sillä se sopii esimerkiksi lääketieteelliseen genetiikkaan tai muuttoliikkeen ja nimistön tutkimiseen.
Evoluutiobiologi, akatemiaprofessori Virpi Lummaa Turun yliopistosta on kollegoineen kiinnostunut ihmisen elinkierroista kuten siitä, mitkä tekijät vaikuttavat elinikään ja lapsilukuun. He ovat analysoineet Katihan tietoja muun muassa Raudusta ja Jaakkimasta.
Karjala on tutkijalle mielenkiintoinen kohde, koska siellä on elänyt suurperheitä saman katon alla. Useampi veli on asuttanut synnyinkotiaan vaimonsa kanssa. Länsi-Suomen alueella perheen vanhin poika peri kotitalon, kun taas Karjalassa perijöitä olivat kaikki pojat. Perimysjärjestys oli hyödyllinen esimerkiksi siksi, että kaskiviljelys vaati runsaasti työväkeä. Perherakenteisiin on keskittynyt erityisesti tutkijatohtori Jenni Pettay Turun yliopistosta.
– Olemme huomanneet, että kun vaimoja oli monta saman katon alla ja he saivat samoihin aikoihin vauvoja, lapsilla oli suurentunut kuolleisuusriski. Se ei kuitenkaan vähentänyt synnytysten määrää, Lummaa sanoo.
Lummaa on kollegoidensa kanssa seurannut samojen sukulinjojen vaiheita aina 1700-luvun puolivälistä toiseen maailmansotaan asti.
– Karjalaisten väestötietoja on ollut kiintoisaa seurata juuri erilaisten perherakenteiden takia. Karjalassa mentiin naimisiin paljon nuorempina ja saatiin enemmän lapsia.
Karjala-hausta ihmisiä oli helpompi jäljittää verrattuna esimerkiksi lännen saaristokuntiin. Länsi-Suomessa otettiin sukunimet käyttöön myöhemmin, joten kirkonkirjoissa vilisi hankalasti jäljitettäviä Eerik Eerikinpoika -tyyppisiä nimiä.
Tutkijoiden ja myös sukututkimuksen harrastajien työtä helpottaa, jos käytössä on useita lähteitä. Syntyneiden ja kuolleiden luetteloiden lisäksi esimerkiksi rippikirjat tarjoavat paitsi lisätietoja, myös auttavat jäljittämään oikeita ihmisiä.
What is the menopause?
The menopause is when a woman’s fertile period comes to a halt. This is generally a gradual process over months or even years, but technically the menopause is defined as when a woman has gone 12 months without a period. In the UK, the average age for this happening is 52 years, but about one in 100 women have a menopause before the age of 40.
How does the body know when to start ramping things down?
The menopause is programmed into female biology. It begins when the ovaries have too few eggs to keep powering the ovulation cycle. From childhood, the ovaries have thousands of eggs (200,000, say, but the number varies widely). These cells are constantly moving along a fertility conveyor belt, taking months to grow from primitive follicle to the mature egg which is released during ovulation. The process operates in a knock-out pyramid, with most eggs dying off along the way and only about 400 ever graduating to ovulation.
The primordial follicles activate in clusters that grow and compete, with one egg (normally just one) winning out each month. But as women approach the menopause, the remaining follicles become more sparsely spaced. Beyond some critical threshold, they are no longer packed densely enough to exchange the chemical signals with their neighbours that allow them to activate in clusters. So even though eggs remain, they are dormant.
“It’s almost like they’re losing their friends,” says Prof Evelyn Telfer, of the University of Edinburgh. “When the woman gets older and when there’s a very low number they just don’t activate.”
The follicles release oestrogen as they grow. So when they stop maturing, there is a steep drop in the levels of the hormone being produced, and that’s what leads to menopausal symptoms.
How long does the typical menopause last?
Symptoms usually start a few months or years before a woman’s periods stop – a phase known as the perimenopause – and on average last about four years from the last period. However, around one in 10 women experience symptoms for up to 12 years.
What are the symptoms?
The first indication of the menopause is a change in the normal pattern of a woman’s periods – they may become either unusually light or heavy and could arrive with shorter breaks or be absent for months at a time.
Hot flushes are the most striking symptom, although they don’t affect everyone. About 20% of women report having none at all, about 80% have some and about 25% have hot flushes that are problematic. They normally involve a rush of heat over the upper body and face, sweating and possibly a reddened blotchy appearance. Night sweats can disturb sleep. Trying to disguise or distract from hot flushes in the workplace as a result of actual or perceived stigma around the menopause can be stressful and affect confidence.
Other symptoms include vaginal dryness, changes in libido, mood swings, memory problems and higher risk of osteoporosis.
Can a woman still have a baby after menopause?
It is possible, through IVF treatment using either eggs frozen pre-menopause or donor eggs. Biomedical progress might open up other options. Post-menopause, women still have hundreds of follicles left in the ovaries and scientists have demonstrated that it is possible to grow these follicles into mature eggs in the lab.
A Japanese team is using a version of this technique in a clinical trial of an experimental fertility treatment called IV-activation, in which ovarian tissue is extracted, treated in the lab to encourage the follicles to mature and then grafted back into the ovary. They speculate that in the future, post-menopausal women might be able to have babies using such treatment.
Can a woman predict when she’s going to hit the menopause?
The age at which a woman enters menopause is partly inherited. So asking your mother or grandmother is a good place to start. Some clinics offer ultrasound tests aimed at assessing the ovarian reserve. The scans can only see the most mature egg cells – the follicles are too small to spot – and the tests are not very accurate at predicting when the menopause will begin.
Scientists are identifying ever more genes that contribute to the age menopause begins, but since it is a trait that is influenced by a large number of genes, it is not yet possible to get an accurate readout from a genetic test.
In terms of evolution, what’s the point of the menopause?
One of the most compelling evolutionary explanations for menopause is the “reproductive conflict hypothesis”. The idea is that when multiple generations live together in a patrilocal set up (that’s to say, a woman moving in with her husband’s parents), a woman would compete with her mother-in-law for the resources needed for babies and children if their reproductive schedules overlapped.
Research by Prof Virpi Lummaa, of the University of Turku in Finland, using a 200-year dataset on pre-industrial Finns, showed that simultaneous reproduction by daughters-in-law and mothers-in-law was linked to a far worse chance of children surviving.
The daughter-in-law is unrelated to the children of her mother-in-law, so – evolutionarily – has no motivation to contribute to their survival. For the mother-in-law there’s a trade-off as she has 25% of genes in common with her grandchildren. And so if at some point in ancient history a “menopause gene” emerged, it would carry the evolutionary advantage of boosting the chances of survival of grandchildren.
“Our modelling work showed that such costs of two women reproducing simultaneously in the same household were sufficient to generate selection against continued reproduction beyond 51 years,” Lummaa says.
It’s interesting to note that this evolutionary trade-off only happens when males continue to live with their families as adults. Lummaa’s team studied Asian elephants employed in timber camps in Myanmar and found that calves survived better if their grandmother was nearby. However, Asian elephants do not show a clear-cut menopause and have been observed to reproduce into their late 60s.
A crucial difference could be that elephants live in matriarchal herds, led by a dominant older female. So, thanks, prehistoric patriarchy.
Do men go through a “manopause”?
Not really. The symptoms of the female menopause are linked to rapid hormonal changes. In men, testosterone peaks at around the age of twenty20 and is on a gentle downward slope thereafter. A typical adult male testosterone concentration range is 10 – -30 nanomoles per litre. Some men suffer from testosterone deficiency as they get older and might notice physical effects including reduced muscle mass, the appearance of “man boobs”, decreased sex drive, problems sleeping and hot flushes. “Once you go to 8eight or 6six ([nanomoles]) that’s when people think about treatment,” said Waljit Dhillo, professor in endocrinology and metabolism at Imperial, said. While we’re on the male menopause, it’s worth mentioning that researchers have also found little supporting evidence for the existence of the midlife crisis.
Do other animals have a menopause?
There are a few contenders – guppies gasp on for a few weeks after their last litter, which some have suggested is the fish menopause. But whales are the only real parallel. Killer whales, short-finned pilot whales, belugas and narwhals all live substantial periods beyond their reproductive years.
What treatments are available?
The main one is hormone replacement therapy (HRT). Hot flushes and other symptoms are caused by the loss of oestrogen in the body as the ovaries stop producing it. However, oestrogen causes the womb lining to grow, which raises the risk of endometrial cancer. To protect the lining of the uterus, combined HRT is normally given, which contains progesterone as well. It can be taken in the form of pills, patches, gels or implants.
What are the pros and cons of HRT?
Pros: controls menopause symptoms really effectively.
Cons: increases the chances that a woman will get breast cancer and ovarian cancer. The extent of this cancer risk has been at the heart of the controversy surrounding HRT. A large study by the Institute of Cancer Research in London found that women who took combined HRT for five years were 2.7 times more likely to get breast cancer than those who did not. Other studies have found slightly lower increases in risk. However, a major study last year found that HRT does not shorten lives – so while women on HRT were more likely to develop breast cancer they are not more likely to die at a younger age.
Also, on stopping HRT some but not all women will experience a return of menopause symptoms.
Is it possible to delay the menopause?
The menopause typically strikes between the age of 45 and 55, but a new medical procedure has been launched by IVF specialists that could delay onset by up to 20 years. The procedure involves removing and freezing ovarian tissue in younger women and then grafting it back into the body as the menopause strikes. Provided the ovarian tissue survives the process, it should restore the woman’s declining sex hormones and halt the menopause. Nine women have so far had the procedure. Beyond postponing menopause, the doctors believe the procedure could save the NHS substantial amounts of money by reducing treatment costs for more serious, related problems such as heart conditions and osteoporosis.
Are there other treatment options?
Some people find alternative therapies such as acupuncture, phytoestrogens or black cohosh helpful, although systematic reviews have not found strong evidence to support these approaches making a measurable difference.
There is some evidence that psychological approaches can help. A team of researchers published a study last year that showed when women were offered cognitive behavioural therapy and support on how to discuss the menopause at work, 82% said the intervention had reduced the impact of their symptoms.
There are also new drugs on the horizon that work in different ways to HRT. One of the most promising is a compound called MLE4901, originally developed by AstraZeneca. It targets a chemical in the brain called neurokinin B, which is known to increase in response to oestrogen deficiency. The idea is that it would control symptoms without affecting hormone levels – and so hopefully sidestepping the downsides of HRT.
A trial, published by a team at Imperial College London, recruited women who were having seven or more hot flushes a day. The drug resulted in a 73% decrease in hot flushes. That trial and one other have prompted interest from big pharma.
Astellas, a Japanese pharmaceutical company, is now running a phase 2 trial. “It works ridiculously well,” says Waljit Dhillo, a professor in endocrinology and metabolism at Imperial, who led the trial. “The patients in our study were saying please can we carry on with the drug.”
So, is there anything to look forward to?
It’s clearly subjective, but many women would view no more periods and not needing to worry about unplanned pregnancies as positives. There is also evidence that women generally feel good post-menopause. One study by Australian scientists, which followed women for 20 years from the early 1990s found that negative mood scores and depressive symptoms decreased significantly as they transitioned from midlife (50–64) to late-life (over 65).
Suggested reading
Menopause: The Complete Guide to Maintaining Health and Well-being and Managing Your Life, by Miriam Stoppard
Hot Flushes Cold Science: A History of the Modern Menopause, by Louise Foxcroft
Galloping Catastrophe: Musings of a Menopausal Woman, by Jennifer Kennedy
New studies suggest forebears’ age and physical proximity matter when it comes to their grandkids’ survival.
Grandmas often help out a lot with grandkids. That may be why women live long past reproductive age and why menopause, which is rare among animals, evolved—an idea called the “grandmother hypothesis.” Now, two new studies published today (February 7) in Current Biology offer some evidence that supports the hypothesis, with some caveats. In some 17th- and 18th-century communities, the studies found, the younger a grandma was and the closer she lived to her grandkids the better chance they had of surviving early childhood.
“Grandmother help is central to human families all around the world, but we find that the opportunity and ability to provide help to young grandchildren declines with grandmother age,” Virpi Lummaa of the University of Turku in Finland, a coauthor of the one of the studies, says in a statement.
Lummaa and her colleagues studied the records of Finnish churchgoers born from 1731 to 1895, including 5,815 children. If maternal grandmothers living in close proximity to their extended families were 50 to 75 years old, their grandchildren aged 2 to 5 years old had a better chance of survival—a 30 percent boost—than kids with no maternal grandmas. Having a paternal grandmother over age 75 raised the odds of dying before age 2 by 37 percent compared with a child whose paternal grandmother was no longer alive.
“We said it as a joke when we had the idea for this study. ‘Oh killer grandmothers, wouldn’t that be such a great story?’” Simon Chapman, an evolutionary biologist at the University of Turku in Finland tells Science News. “Then we found it.”
David Coall, a biological anthropologist at Australia’s Edith Cowan University who was not involved in the study, suggests the decreased survival rate for kids with older paternal grandparents was due to conflict between parents having to care for young babies, as well as their own aging parents. “What we are likely seeing here is a historical version of the sandwich generation,” he says, referencing the phenomenon of people simultaneously raising children and taking care of their parents.
Having grandmas that lived far away didn’t seem to help either, another group of researchers reported in a second study. Using data from Canada’s St. Lawrence Valley, which included information on 3,382 maternal grandmothers and 56,767 grandchildren living sometime between 1608 and 1799, the team found that as distance between moms and daughters increased, the daughters had fewer babies—an average of 0.5 fewer kids for every 100 kilometers to be exact.
Melissa Melby, a medical anthropologist at the University of Delaware in Newark who was not involved in either study, tells Science News that the research offers a good look at the life of communities in North America and Europe in the 1600s and 1700s. But she says she’s not convinced this is solid evidence for the grandmother hypothesis, suggesting menopause may have evolved by accident. It may have been a result of older men fathering babies that then inherited longevity genes. Or, at least in the case of the data from Canada, it could be because women were having babies later in life, until age 40, and so grandmothers survived because they were still raising their own offspring.
GRANNY PERK Women living past menopause helps grandkids survive, but that benefit doesn’t always withstand the test of age and distance, two studies suggest.
Grandmothers are great — generally speaking. But evolutionarily speaking, it’s puzzling why women past their reproductive years live so long.
Grandma’s age and how close she lives to her grandchildren can affect those children’s survival, suggest two new studies published February 7 in Current Biology. One found that, among Finnish families in the 1700s–1800s, the survival rate of young grandchildren increased 30 percent when their maternal grandmothers lived nearby and were 50 to 75 years old. The second study looked at whether that benefit to survival persists even when grandma lives far away. (Spoiler: It doesn’t.)
The studies are part of a broader effort to explain the existence of menopause, a rarity in the animal kingdom. The so-called “grandmother hypothesis” stipulates that, from an evolution standpoint, women’s longevity is due to their contributions to their grandkids’ survival, thus extending their own lineage (SN: 3/20/04, p. 188).
In the Finnish study, researchers wanted to know if grandmas eventually age out of that beneficial role. The team used records collected on the country’s churchgoers born from 1731 to 1895, including 5,815 children. Women at that time had large families, averaging almost six children, with about a third of kids dying before age 5.
The team found that when maternal grandmothers living nearby were aged 50 to 75, their 2- to 5-year-old grandchildren had a 30 percent higher likelihood of survival than children whose maternal grandmothers were deceased. Similarly aged paternal grandmothers and maternal grandmothers aged past 75 did not affect children’s overall survival.
But when paternal grandmothers lived past age 75, their grandchildren’s odds of dying before age 2 was 37 percent higher than a child with a deceased paternal grandmother.
“We said it as a joke when we had the idea for this study. ‘Oh killer grandmothers, wouldn’t that be such a great story?’ ” recalls Simon Chapman, an evolutionary biologist at the University of Turku in Finland. “Then we found it.”
Because paternal grandmothers typically lived with their sons’ families, David Coall, a biological anthropologist at Edith Cowan University in Joondalup, Australia, suspects parents found themselves crunched between the competing needs of ailing grandmothers and wailing babies. “What we are likely seeing here is a historical version of the sandwich generation,” says Coall who was not involved in the study.
In the second study, researchers wanted to know if the grandmother boost persisted even when families lived far apart. The team used data from 1608 to 1799, encompassing 3,382 maternal grandmothers and 56,767 grandchildren in Canada’s St. Lawrence Valley. As with the Finnish population, those early French settlers had large families and high child mortality, but they also moved around a lot.
For every 100 kilometers of distance between mothers and daughters, the daughters had 0.5 fewer children, the researchers found. Older sisters whose moms were alive when the women started having children had more children, and those children were more likely to survive to age 15, compared with younger sisters who started having children after their mother’s death.
Mathematically speaking, as grandma moved farther away, those survival and reproduction rates began to resemble those of the younger sisters with deceased moms. Once a maternal grandmother moved 350 kilometers away or more, her benefits ceased, says study coauthor Patrick Bergeron, an evolutionary biologist at Bishop’s University in Sherbrooke, Canada.
These findings may explain an evolutionary reason for menopause, but may not hold true in today’s modern world, where people tend to have less kids and live farther from home. What would be interesting, says Chapman, is to look at whether or not the presence of grandma alleviates the sort of mental health problems plaguing children today.
Both studies provide an interesting peek at life in these North American and European communities, says Melissa Melby, a medical anthropologist at the University of Delaware in Newark. But she remains skeptical about the grandmother hypothesis because menopause may well have come about by accident. Maybe, she says, women live past their reproductive years because evolution favored men who could reproduce into old age, who then passed on those longevity genes to their sons and daughters.
Melby notes that in the study out of Canada, women continued having babies until age 40 or so. So maybe those grandmothers survived because they were still rearing their own children. Post-reproductive life is often defined as starting at menopause, she says. “But it’s not just about getting the baby out. You need to raise that baby.”
Citations
S. Chapman et al. Limits to fitness benefits of prolonged postreproductive lifespan in women. Current Biology. Published online February 7, 2019. doi:10.1016/j.cub.2018.12.052.
S. Engelhardt et al.Using geographic distance as a potential proxy for help in the assessment of the grandmother hypothesis. Current Biology. Published online February 7, 2019. doi:10.1016/j.cub.2019.01.027.
Further Reading
B. Bower. Grannies give gift of longer lives. Science News. Vol. 165. March 20, 2004, p. 188.
B. Bower. Living long in the tooth: Grandparents may have rocked late Stone Age. Science News. Vol. 166. July 10, 2004, p. 20
B. Bower. Men’s fertile role in evolving long lives. Science News. Vol. 172. September 8, 2007, p. 157.
Tyttölapsia suositaan entistä enemmän, selvisi suomalais-amerikkalaisessa tutkimuksessa – Tutkijatohtori: ”Tytöt ovat ajaneet monessa poikien ohi”
Tuoreen tutkimuksen mukaan tytöistä on tullut sekä äideille että isille yhä arvokkaampia. Varsinkin äidit suosivat selvästi enemmän tyttö- kuin poikalapsia.
HS, Helsingin Sanomat / Hyvinvointi
Mirkka Lahdenperä tutkii Myanmarin työnorsuja – "Norsuilla ja ihmisillä on paljon yhteistä, esimerkiksi sosiaalisuus"
Turun Sanomat 7.10.2018 (juttu maksumuurin takana)
Millainen on tulevaisuuden ihminen? Ruskeat ja pitkät täyttävät maan
Jaana Mattila
Hyvästi solariumit ja itseruskettavat voiteet! Evoluutio lupaa ikirusketusta herkästi auringossa palaville, punakoille vaaleaveriköille. Sinisilmäiset blondit katoavat kokonaan, mutta samalla vaalenevat tummaihoisetkin.
Tasaisen keskiruskeat ihmislapset ovat seurausta alati kiihtyvästä globalisaatiosta, maapalloistumisesta. Ihmiset muuttavat paljon ja sekoittuvat enemmän keskenään.
Lastentekoa varten on entistä suurempi valikoima partnereita tarjolla ympäri maailmaa.
– Se ei ole enää se naapurin poika tai saman kylän tyttö, huomauttaa akatemiaprofessori, evoluutiobiologi Virpi Lummaa Turun yliopistosta.
Tulevaisuudessa ihminen myös kurottaa todennäköisesti yhä korkeammalle.
Parempi ravinto ja ruoan koostumus on saanut meidät kasvamaan 10–20 senttiä pidemmiksi vain sadan vuoden aikana.
Eniten ovat venähtäneet eteläkorealaiset naiset, keskimäärin 20 senttiä. Maailman pisimmät ihmiset elelevät kuitenkin Hollannissa.
– Vuonna 1914 hollantilaiset miehet olivat keskimäärin 169 senttiä, ja nyt he ovat jo 182,5 senttiä pitkiä, Lummaa kertoo.
Suomalaiset ovat sadassa vuodessa pidentyneet reilulla kymmenellä sentillä. Naisten keskipituus on nyt 166 ja miesten 180 senttimetriä.
Sen enempää evoluutiobiologi ei uskalla tulevaisuuden ihmistä arvioida. Niin moni asia voi vaikuttaa ja on jo muuttunut nopeasti lyhyessä ajassa.
Lääketiede kehittyy huimaa vauhtia, ympäristö on muuttunut. Ravinto on erilaista kuin ennen, ja monet tarttuvista taudeista on saatu aisoihin rokotuksilla.
Kaupungistuminen on siirtänyt ihmisten elämää siisteihin ja lämpötilaltaan vakaisiin sisätiloihin, jossa suurin uhka ihmisen olemassaololle tuntuu olevan teknologian vauhdilla etenevä kehitys.
Vielä ei tiedetä, miten se kaikki vaikuttaa ihmisten kehoihin.
Se kuitenkin tiedetään, että omat geenimme ovat kääntyneet meitä vastaan.
– Meille on nyt paljastumassa uusia haittapuolia geeneistä, jotka olivat ennen meille hyödyllisiä ja ovat sen takia yleistyneet keskuudessamme, Lummaa sanoo.
Hän tarkoittaa niin sanottuja tautigeenejä, jotka altistavat nykyihmistä sepelvaltimotaudin, Alzheimerin ja syövän sairastumiselle – yleisimmät kuolinsyyt muun muassa Suomessa.
Ennen samat geenit olivat yhteydessä korkeaan hedelmällisyyteen. Ne olivat tarpeen, jotta lapsia tehtiin paljon, koska vain osa lapsista jäi henkiin.
Ihmiset kuolivat kuitenkin nuorempina, jolloin geenien haittavaikutukset eivät ehtineet näkyä. Haitat tulevat esiin vasta vanhemmalla iällä.
Se selittää Lummaan mukaan osaksi sitä, miksi pitkään elävien nykyihmisten kuolinsyyt ovat nopeasti muuttumassa.
Luonnonvalintaa tutkinut Lummaa ennustaa, että luonnonvalinta alkaa pikkuhiljaa karsia haitallisia geenejä elimistöstämme pois. Sen toteamiseen menee kuitenkin useita sukupolvia.
Luonnonvalinta on evoluutioprosessi, jossa olosuhteisiin parhaiten menestyneiden ja sopeutuneiden yksilöiden ominaisuudet alkavat yleistyä ja huonommin sopeutuneiden ominaisuudet hävitä eri sukupolvien aikana.
Lummaa muistuttaa, että tulevaisuudessa sairauksien haittoja voidaan poistaa ehkä lääketieteenkin keinoin. Luonnonvalinnan ei tarvitse toimia.
– Tavallaan poistamme ne itse.
Myös ihmisten omat, pienetkin valinnat elämässä voivat muuttaa kehityksen suuntaa.
– Kuka valitaan partneriksi, kenen kanssa saadaan lapsia, millaiset ihmiset lisääntyvät ja ketkä eivät hanki lapsia. Niillä voi olla vaikutusta tautigeenien yleisyyteen tulevaisuudessa, Lummaa toteaa.
Professori arvioi, että lähes puolessa maailman valtioista syntyy nykyään kaksi tai vähemmän lasta per nainen.
– Syntyvyys on jo laskenut alle kantokyvyn monissa Euroopan maissa.
Se on hänen mukaansa oman valintamme seurausta, ei luonnonvalinnan. Kun lapsikuolleisuus väheni, lapsia alettiin tehdä vähemmän.
Tutkimusten mukaan koulutetuimmat naiset saavat nykyään vähiten lapsia. Lummaa ei lähtisi siitä päättelemään, miten se vaikuttaa esimerkiksi ihmiskunnan älykkyyteen tulevaisuudessa. On edelleen sattuman varassa, kenen geenit siirtyvät sukupolvelta toiselle.
– Luonnonvalinta ei ole sitä, että olemme kehittymässä älykkäämmiksi tai paremmiksi. Se on sitä, kuka on parhaiten sopeutunut jatkamaan sukua missäkin oloissa.
Oli lopputulos tulevaisuuden ihmisestä mikä hyvänsä, yksi asia on Lummaan mukaan varmaa.
– Globalisaation takia pysymme yhtenä lajina.
Toisesta tuli simpanssi, toisesta ihminen
Otsikot lupaavat suurta käännettä. "Fossiililöytö: Ihmislaji vanheni sadallatuhannella vuodella", "Esi-isämme muuttivat Afrikasta noin 50 000 vuotta aiemmin kuin olemme luulleet", "Ensimmäinen esi-ihminen löytyikin Euroopasta?"
Evoluutiopaleontologian professori Mikael Fortelius Helsingin yliopistosta ei pidä vuoden sisällä julkaistuja uusia löydöksiä edes yllättävinä.
Esimerkiksi Bulgariasta löydetty 7,2 miljoonaa vuotta vanha hammas lähinnä naurattaa häntä.
– Voi, voi, ystäväni innostuivat liikaa. Ei se ole mitään, se on ihmisapina. Se on vain yksi hammas.
Niitä on löytynyt aiemminkin Euroopasta. Ihminen on edelleen saanut alkunsa Afrikasta.
Turun yliopiston evoluutiobiologian dosentin Markus J. Rantalan mukaan ihmisen evoluutiolle ei ole merkitystä, millä vuosituhannella ihminen on siirtynyt Afrikasta muualle.
Ongelmana on tällä hetkellä ihmislajin määritelmä.
– Jossain vaiheessa on väitetty, että jopa yhdeksän eri ihmislajia olisi ollut elossa yhtä aikaa. Mutta olivatko ne oikeasti eri lajeja? Pelkästään fossiileja tutkimalla sitä ei saada selville.
Esimerkiksi neandertalilaisia ja nykyihmisiä on pidetty eri ihmislajeina, mutta ne ovat lisääntyneet keskenään. Lajimääritelmän mukaan eri lajit eivät voi saada lisääntymiskykyisiä jälkeläisiä.
Neandertalilaisten ja nykyihmisten jälkeläiset ovat elinkykyisempiä kuin kumpikaan alkuperäisistä ja elää porskuttavat edelleen. Esimerkiksi eurooppalaisten geeneissä on yhä 1–4 prosenttia neandertalilaisen dna:ta.
Kun geeniperimä on tullut mukaan selittämään ihmisen menneisyyttä, evoluution kulusta on tullut entistä monimutkaisempi vyyhti.
– Jos joku väittää ymmärtävänsä tämän, ei ole tutustunut aiheeseen ollenkaan, Rantala hymähtää.
Mitään radikaalia muutosta ihmisen kehityshistoriaan evoluutiobiologi ei silti lupaa. Päälinja on jo selvillä.
Ihminen ja simpanssi eroavat perimältään vain 1,4 prosenttia. Se kertoo siitä, että ihminen ja simpanssi ovat lähisukulaisia, joiden yhteinen kantamuoto eleli noin 7,5 miljoonaa vuotta sitten.
Mikä sitten sai ihmisapinan kehittymään ihmiseksi? Moni teoria siitä on jo kumottu.
Yksi uusi selitys on ilmastonmuutos. Niillä Afrikan alueilla, joilla ihminen kehittyi, oli voimakasta ilmastollista vaihtelua.
– Oli kosteita ja kuivia aikoja. Ihminen joutui jatkuvasti sopeutumaan nopeasti muuttuviin olosuhteisiin, joissa kulttuuriset innovaatiot auttoivat meitä nopeammin kuin biologiset, Rantala kertoo.
Ihmisaivojen nopeaa kehittymistä selittää myös seksuaalinen käyttäytyminen.
– Kumpikin sukupuoli suosii parinvalinnassa älykkyyttä. Väitetään, että kielen synnyn ratkaiseva tekijä on ollut parinvalinta.
Toisin sanoen teorioiden mukaan ihmisapina joutui keksimään, miten selvitä alati vaihtuvissa, karuissa sääoloissa. Selvitäkseen oli opittava myös kommunikoimaan lajitovereiden kanssa. Porukan älyköt menestyivät – ja himoitsivat toisiaan. Ja niin ihmisen aivot alkoivat kasvaa.
Yksi ihmisen varhaista historiaa mullistava tieto on selvitetty Rantalan mukaan fossiililöydösten ympäristöstä. Ihminen ei syntynyt Itä-Afrikan savanneilla kuten oppikirjat väittävät. Alueet olivat silloin kosteikkoja. Savannilla ei nimittäin muodostu fossiileita.
Myöskään sademetsissä ei muodostu fossiileja, mikä selittää evoluutiobiologin mukaan sen, ettei simpanssin kehittymisestä nykyiselleen ole löytynyt yhtään jäännöksiä.
– Meillä on todella huono kuva siitä, mitä Afrikassa ylipäätään on tapahtunut. Fossiloituminen on niin harvinainen tapahtuma ja vielä harvinaisempaa on, että sattuisimme löytämään sen.
Siinä geeniperimän selvittäminen on tullut avuksi. Geenit kertovat, että ihminen on kehittynyt Afrikassa.
Tällä hetkellä tutkijat esittävät, että nykyihminen on vaeltanut Afrikasta maailmalle useita kertoja.
Ensimmäinen seurue lähti noin 120 000 vuotta sitten. Suurin muutto oli 60 000 vuotta sitten, ja siitä muuttoaallosta kaikki nykyiset Afrikan ulkopuolella elävät ihmiset polveutuvat.
Rantalan mukaan ihminen kehittyi nykyiselleen risteytymällä erilaisten ihmisten kanssa ympäri maailmaa. Se selittää muun muassa eroja nykyihmisten piirteissä.
Esimerkiksi Eurooppaan myöhemmin tulleet nykyihmiset risteytyivät aiemmin Eurooppaan tulleiden neandertalilaisten kanssa, jotka olivat pohjoisen oloissa muuttuneet roteviksi ja vaaleaihoisiksi, ja joilla oli suurempi pää kuin nykyihmisillä.
Sukulaislajiensa kanssa pariutuneelta nykyihmiseltä on tunnistettu neandertalilaisen ja denisovanihmisen geenien lisäksi myös tunnistamattoman ihmislajin perimää.
Rantala kuvaileekin ihmisen sukupuuta mieluummin pensaaksi. Oksia on niin monia. Kunhan teknologia kehittyy, pensaan selvittämisessä päästään ajallisesti yhä kauemmas.
Tutkija Virpi Lummaa loi mummoteorian
Virpi Lummaan pojat käyvät kansainvälistä koulua Turussa. Iltaisin puuhaillaan yhdessä. Äiti jatkaa töitä, kun pojat ovat menneet nukkumaan.
Mitä yhteistä on entisajan ikääntyvillä naisilla ja norsunaarailla? Se selviää evoluutiobiologi Virpi Lummaan mummoteoriasta. Tutkijan omassa yksinhuoltaja-arjessakin mummolla on tärkeä rooli.
Turun yliopiston biologian laitokselta ajaa evoluutiobiologi Virpi Lummaan kotiin Littoisiin vartissa. Pitkästä aikaa aurinko paistaa.
Ensiksi omakotitalosta pääsee ulos Erkki. Kuuluu vain vieno röf-röf ja pienten sorkkien rapinaa, kun minipossu pujahtaa takapihan pusikkoon. Parasta nostaa kenkänsä tuolille, ettei vasta kuukauden talossa asunut possu löydä niitä. Se kerää mielellään yhtä ja toista lattialta pesäänsä ja menee itse kasan alimmaiseksi.
– Etsin eilen punaista mekkoani. Erkin pesästähän se löytyi, Lummaa nauraa.
Ennen kuin istumme keittiön pöydän ääreen teekuppien ääreen pohtimaan, mitä yhteistä on ihmismummoilla ja norsunaarailla, on päästettävä Lempo oven takaa huoneeseen.
– Se on kiltti, mutta hyvin innokas uusista ihmisistä, Lummaa varoittaa.
Kohta jo pienen karhun kokoinen newfoundlandinkoira juoksee luokseni ja työntää kuonoaan syliini. Kun tervehdykset on vaihdettu, se menee omiin oloihinsa.
Moni tutkija suuntautuu ulkomaille, mutta Lummaa päätti hakea akatemian professuuria Suomesta parinkymmenen Sheffieldin yliopistossa Englannissa vietetyn vuoden jälkeen. Tutkimustyön ja yksinhuoltaja-arjen yhteensovittaminen tuntui onnistuvan parhaimmin Suomessa. Tärkeänä valttina oli myös oma äiti, lasten mummo.
Lummaa on asunut Turussa nyt reilun vuoden. Mukana seurasivat hänen 10- ja 7 -vuotiaat poikansa, Lempo ja kymmenhenkinen monikansallinen tutkimusryhmä. Lummaa oli etukäteen pelännyt, miten tutkijat suhtautuisivat pimeyteen, suomalaisen jurouteen ja byrokratiaan.
– Olin vieläpä mainostanut, että Suomessa on lämpimät kesät, eikä sada kuten Englannissa. Jouduin aika lailla selittelemään viime kesänä.
Haastattelupäivän Lummaan tutkimusryhmä vietti mustikassa.
Haave sumuisten vuorten gorilloista muuttui mopoiluksi Utsjoella
Nuori Virpi kulki Konginkankaan metsissä ja luki elämäkertoja seikkailijoista. Vaikutuksen tekivät erityisesti Dian Fossey ja Jane Goodall. Ensimmäinen tutki vuorigorilloja Ruandassa ja jälkimmäinen simpansseja Tansaniassa.
Aloitettuaan biologian opinnot Turun yliopistossa Lummaa huomasi nopeasti, ettei tie viidakkoon käy helposti. Biologian opiskelijat tutkivat lähinnä pöllöjä tai tunturimittareita, perhoslajia, josta Lummaallakin on kokemusta.
Hän oli uransa alussa kesätöissä Utsjoella tehtävänään seurata tunturimittareiden kasvamista puihin kiinnitetyissä pusseissa. Syksyllä ohjaaja pyysi irrottamaan oksat. Lummaa otti mopon ja lähti tunturiin, sahasi oksat ja toi ne ohjaajalle.
”Pitäisi vielä tietää, mikä oksa on mistäkin puusta”, ohjaaja sanoi.
– Olin kauhuissani. Lähdin takaisin ja yritin selvittää asiaa sovittelemalla puiden ja oksien leikkausjälkiä toisiinsa, hän muistelee.
Tunturimittarit eivät olleet hänen juttunsa. Hän otti koiranpennun, joten seuraavana kesänä oli mahdotonta lähteä kenttätutkimuksiin.
Kirkonkirjojen mukaan isoäideistä oli lapsille hyötyä mutta isoisistä ei
Miksi nainen elää menopaussin jälkeen jopa vuosikymmeniä? Tätä Lummaa oli pohtinut usein opiskelijansa Mirkka Lahdenperän kanssa. Ilmiö on ainutlaatuinen, sillä lähes kaikkien lajien naaraat kuolevat aika pian lisääntymiskyvyn hävittyä. Jopa simpanssi elää vaihevuosien jälkeen vain joitakin vuosia.
Selitykseksi tarjoillaan yleensä nykylääketiedettä. Se ei Lummaan mukaan selitä asiaa tyystin, sillä ihmiset ovat eläneet 60–70-vuotiaiksi ennenkin. Tilastollinen elinikä oli entisaikaan alhainen, koska lapsikuolleisuus oli suurta.
Ainutlaatuista on myös se, että ihminen tekee lapsia muutaman vuoden välein. Edellistä saatetaan vielä imettää, kun seuraava on jo tulossa.
– Simpanssin poikanen osaa vähintään hankkia oman ruokansa, ennen kuin emo alkaa odottaa uutta poikasta.
Miksi nainen elää menopaussin jälkeen jopa vuosikymmeniä?
Lummaa päätyi tutkimaan ikääntyvien naisten elinaikaa kirkonkirjoista ja havaitsi, että mitä kauemmin isoäiti eli, sitä enemmän tyttären perheessä oli lapsia. Lapset pysyivät huomattavasti paremmin hengissä verrattuna niihin perheisiin, joissa mummoa ei ollut. Äidit tarvitsivat siis apua selvitäkseen urakasta. Syntyi mummoteoria.
Isoisistä ei sen sijaan ollut paljoakaan hyötyä. Päinvastoin. Kirkonkirjojen perusteella lapsenlapsia kuoli jopa enemmän niissä perheissä, joissa oli pappa.
Syytä kirkonkirjoista ei näe, joten sitä voi vain arvailla. Ehkä pappa juopotteli, söi liian ison osan perheen ruoista tai passautti itseään mummolla niin, ettei tämä ehtinyt hoitaa lapsenlapsia?
Ihan tässä nykynaista kauhistuttaa! Jos papasta ei ole ollut mummoksi, ja lapsia on pidetty hengissä mummojen voimin, onko feministien puhe tasa-arvosta ja työnjaosta ihan turhaa?
Tämäntapaista lienee jokunen muukin miettinyt, sillä Lummaa tutkimusryhmineen on saanut jonkin verran närkästynyttä palautetta. Muutamat vanhemmat naiset ovat ilmoittaneet aikovansa nauttia elämästä sen sijaan, että hoitaisivat vielä toisenkin lapsikatraan.
Lummaa rauhoittelee, ettei mummoteoriaa voi suoraan sovittaa nykypäivään. Eroa on jo siinä, että lääketieteen ansiosta lapsikuolleisuus on vähäistä.
Lapsia hoitavien pappojenkaan ei kannata hermostua.
– Ihminen on lajina käsittämättömän taipuisa, ja kulttuurinen joustavuus suurta. Perhemallejakin on ollut ja on edelleen paljon. Papoilla on mahdollisuus olla nykypäivänä hoivaavia.
Eivätkä entisajatkaan ole romantisoitavissa: aina naiset eivät hoivanneet sovussa. Esimerkiksi miniän ja anopin välille saattoi syntyä konflikteja – varsinkin silloin, jos anoppi oli vielä synnytysiässä.
– Kirkonkirjojen mukaan lapsikuolleisuus oli suurempaa, jos talossa oli kaksi vauvaa yhtä aikaa.
Monet nykypäivän isovanhemmat kuitenkin haluavat pitää lapsenlapsiin tiiviit välit. Tutkimusten mukaan isovanhemmilla onkin lapsen kehitykseen positiivinen vaikutus.
Kahden pojan puolipäivähoito maksoi tuhat puntaa kuussa
Lummaan pojat kaipasivat aluksi Suomessa Englantiin jääneitä kavereitaan. Nyt he ovat saaneet jo uusia ystäviä.
Kahden pojan yksinhuoltajana Lummaakin on tarvinnut äitinsä apua tämän tästä. Arki Englannissa oli aika haasteellista kahden pojan ja kolmen koiran yksinhuoltajana.
Lummaan mukaan tutkijoilla, etenkin naisilla, on Isossa-Britanniassa hyvin vähän lapsia. Kun työpäivä venyy pitkäksi eikä edullista päivähoitoa ole, uran luominen on vaikeaa.
Lummaa maksoi tuhat puntaa kuussa saadakseen lapsensa puoleksi päiväksi hoitoon. Virallista äitiyslomaakin oli vain neljä kuukautta. Vasta viime aikoina asiasta on alettu saarivaltiossa keskustella kunnolla.
– Orivedellä asuva äitini hoiti poikia paljon jo tuolloin työmatkojeni aikana. Järjestelyt olivat kuitenkin melkoiset, kun vein pojat lentokoneella ensin Mancesterista Suomeen, tai äitini haki heidät ja isäni lensi Englantiin hoitamaan koiria.
Poikien suhde mummoonsa onkin kasvanut vahvaksi.
– Eilenkin nuorempi pojista raportoi äidilleni kolmesti puhelimessa, mitä päivän aikana oli tapahtunut.
Lontoossa asuneista koirista kaksi on kuollut, mutta uusia tuli tilalle. Lummaan nykyisistä kolmesta koirasta kaksi on sijoitettuna, mutta hänellä on optio teettää niillä pentuja.
– Ajattelin, että poikien elämä Suomessa olisi kuin oma lapsuuteni Konginkankaalla: lapset tulevat ja menevät itsenäisesti, eikä heitä tarvitse kuskata ja vahtia kuten Englannissa.
Ihan niin se ei ole mennyt. Pojat käyvät Turussa kansainvälistä koulua, joten asuinpaikka piti valita sen mukaan.
– Vanhempi voisi kulkea pyörällä, mutta nuorempi ei, joten heitä on pakko kuskata autolla.
Lempo on välillä Lummaan mukana yliopistolla, ettei se joudu olemaan liian kauan yksin.
– Työmatkojeni aikana myös opiskelijat ovat hoitaneet poikia ja ruokkineet eläimiä.
Jos sukulaisista ei löydy apua, kannattaa muistaa varamummot ja -vaarit!
Historiassa ei ole ennen nähty nykyisenkaltaista tilannetta, jossa länsimaisen perheen äiti saattaa olla kolmekin vuotta yksin kotona hoitamassa lapsia. Oletuksena vieläpä, että yksin pitäisi selvitä.
– Jos pää meinaa hajota tai ei tunne pärjäävänsä, ei se ole mikään ihme, Lummaa lohduttaa.
Aina äidillä ei ole muita ihmisiä – lasten isää, isovanhempia, sisaruksia, isompia lapsia, naapureita tai kylän väkeä – ottamassa vastuuta.
– Jos sukulaisista ei löydy apua, kannattaa muistaa varamummot ja -vaarit!
– Käsityksemme perheestä heijastuu myös maahanmuuttajien käännytyspäätöksiin, joissa isoäitejä ei hyväksytä perheenjäseniksi. Se voi tuntua heistä täysin käsittämättömältä.
Kaikki muuttui, kun norsututkija tunkeutui Lontoossa samaan taksiin
Virpi Lummaa on tutkinut norsuja Myanmarissa. Norsunaaras voi saada poikasen jopa yli 60-vuotiaana, hoitaa samaan aikaan omaa poikastaan ja toimia mummuna.
Melkoinen käänne Lummaan uralla tapahtui kymmenisen vuotta sitten, kun hän oli puhumassa mummoteoriasta seminaarissa Lontoossa. Hän odotteli taksia rautatieasemalle, kun myanmarilainen tutkija Khyne Mar vetäisi häntä hihasta. Tällä oli tärkeää asiaa, mutta Lummaa sanoi, ettei millään ehdi, kun juna lähtee juuri. Mar hyppäsi taksiin mukaan ja alkoi selittää.
Tällä eläkkeelle jäävällä tutkijalla oli tarkat tiedot Myanmarin työnorsuista viiden sukupolven eli sadan vuoden ajalta. Niiden syntymät, kuolemat ja sairaudet oli tilastoitu maassa, jossa ei vieläkään tiedetä tarkalleen edes väkimäärää.
Ei ollut sattuma, että Mar tarjosi siististi tietokantaan dokumentoitua aineistoa juuri Lummaalle. Hän oli nimittäin havainnut, että mummonorsun läsnäolo laumassa auttaa ratkaisevasti poikasten henkiinjäämisessä.
– Jo taksimatkan aikana vakuutuin, että tämä on minun juttuni. Pääsin sittenkin toteuttamaan seikkailevan biologin fantasiaani.
Myöhemmin hänen ja tutkija Mirkka Lahdenperän tekemissä tutkimuksissa Khyne Marin hypoteesi poikasten henkiinjäämisestä tuli todistettua oikeaksi. Norsunaaras voi saada poikasen jopa yli 60-vuotiaana, hoitaa samaan aikaan omaa poikastaan ja toimia mummuna.
Naarasnorsut elävät matriarkaattisissa laumoissa, eivätkä urokset hoida poikasia lainkaan. Luonnossa elävä urosnorsu saattaa käydä parittelemassa useamman lauman naaraan kanssa ja häipyä sitten sinne, mistä tulikin.
Ensimmäiseksi Lummaan piti selvittää, mikä maa Myanmar, jota ennen Burmaksi kutsuttiin, oikein on. Kesti pari vuotta, että hän sai kuntoon luvat, jotta pääsi maahan, joka oli ollut pitkään suljettuna.
Pojat ovat olleet Virpi Lummaan mukana työmatkoilla Myanmarissa. He ovat päässeet pussittamaan ja punnitsemaan norsun kakkaa.
Pojat olivat tuolloin neljä- ja yksivuotiaat. Ensimmäiselle matkalleen Lummaa ei heitä ottanut, mutta sen jälkeen pojat ovat olleet mukana monta kertaa.
Englannissa lapsia ei voi ottaa pois koulusta kesken lukuvuoden edes pieneksi aikaa. Ei auttanut, vaikka kuinka lupasi, että kaikki koulutehtävät tehtäisiin asianmukaisesti.
– Pojilla olikin sitten aika monta kertaa ”vesirokko”, Lummaa nauraa.
Onneksi Suomessa ajatellaan, että norsuihin ja Myanmariin tutustuminen on oppilaalle niin hieno kokemus, että tämä voi olla sen ajan pois koulusta.
Myanmar on osoittautunut ystävälliseksi maaksi, jossa aina joku on ollut viemässä poikia kalaan tai tarjoamassa ruokaa. Kavereitakin on löytynyt paikallisista lapsista.
– Nyt isompana pojat ovat olleet myös mukana tutkimuksessa pussittamassa ja punnitsemassa norsun kakkaa.
Minipossu Erkki on varsinainen apurahaelätti
Littoisissa minipossu Erkki syö sitä, mitä muutkin perheenjäsenet.
Virpi Lummaa sanoo, ettei hän ole luonut uraa suunnitelmallisesti. Se on syntynyt sattumien ja valintojen seurauksena. Tällä hetkellä hänen tutkimusryhmänsä selvittää luonnonvalinnan muutosta yhteiskunnan modernisoiduttua.
Viime vuosikymmenien aikana on tapahtunut käänne: lapsia saadaan huomattavasti vanhempina kuin ennen. Kaikki eivät hanki omasta tahdostaan lapsia ollenkaan. Ennen luonnonvalinta määritteli, keistä tuli aikuisia, nyt pohditaan geneettisten linjojen päättymistä.
Kovin pitkälle tulevaisuuttaan Lummaa ei suunnittele.
– Ehkä Afrikan apinoita voisi vielä tutkia? Tai miekkavalaiden menopaussia? Tai sitten jotain muuta.
Kun Lummaa alkoi tutkia ihmisiä kirkonkirjoista, oli se melko poikkeuksellista, sillä evoluutiobiologit tutkivat yleensä eläimiä. Lummaa koki, ettei häntä otettu oikein vakavasti. Hänen esitelmiinsäkin suhtauduttiin seminaareissa jonkinlaisina hupipaloina.
Nykyään on toisin. Monet evoluutiobiologit tutkivat ihmistä luonnonvalinnan näkökulmasta.
Lummaa haki jokin aika sitten vaikeasti saatavaa apurahaa eurooppalaiselta tutkimusrahoittajalta ERC:ltä.
– Tulin sanoneeksi, että jos saan sen, otan minipossun.
Lummaalle myönnettiin apuraha, ja kauan harkittu possu tuli taloon.
Apurahalähteen mukaan nimensä saanut Erkki kipittää perässämme ja haluaa osallistua kaikkeen. Vieraaseen se suhtautuu uteliaasti, vaikkei anna oitis rapsuttaa.
Lummaa valistaa, että siat kokeilevat rajojaan teini-iässä, jonka ne saavuttavat vuoden vanhana tai aiemminkin. Toistaiseksi Erkki väistää Lempoa, mutta tilanne voi pian muuttua.
– Lempo saattaa Erkin pomottamisen kuitenkin sietää, sen verran rento kaveri se on.
Kello on kolme, ja pojat pitää hakea koulusta. Erkki laitetaan lapsiportin taakse, ja Lempo jää vahdiksi.
Näyttää siltä, että kohta sataa.
Kuka?
Virpi Lummaa
Syntyi Helsingissä vuonna 1974.
Ammatiltaan evoluutiobiologi ja akatemiaprofessori.
Harrastaa koirankasvatusta, pihahommia ja maalausta silloin harvoin, kun ehtii.
Rentoutuu koiran kanssa pitkällä lenkillä tai riippumatossa hyvän kirjan kanssa.
Ilahtuu: Mistä vaan maailman pikkuihmeestä! Esimerkiksi kivojen erilaisten ihmisten tapaamisesta tai uusiin paikkoihin matkustelusta.
Aikoo vielä: Vaikka mitä! Ainakin toteuttaa nuoruuden haaveen ja matkustaa Pääsiäissaarelle kadonneen kulttuurin patsaita ihmettelemään sekä verestää ratsastustaitojaan yhdessä poikiensa kanssa.
TURUN YLIOPISTON akatemiaprofessori
Virpi Lummaa haaveili
eläinrakkaana lapsena pääsevänsä aikuisena
tutkimaan simpansseja Afrikkaan.
– En ollut varma, mitä siihen
täytyisi opiskella, mutta koska biologia
kiinnosti koulussa, päädyin opiskelemaan
sitä yliopistossa. Aika nopeasti
kävi kuitenkin selväksi, ettei Turussa mitään
apinoita tutkita, evoluutiobiologi
Lummaa kertoo nauraen.
Pro gradu -tutkielmaa tehdessään
hän tutustui kansainvälisestikin merkittävään
aineistoomme eli suomalaisiin
kirkonkirjoihin, joissa on tarkkoja tietoja
ihmisistä yli 12 sukupolven ajalta. Ihmisten
tutkimisen piti olla hänelle vain
välietappi, josta voi jatkaa myöhemmin
muiden kädellisten tutkimiseen.
sukulaisten lähelle Suomeen. Suomen
Akatemian professuurin myötä sain
tähän mahdollisuuden, hän kertoo
paluustaan kotimaahan.
Kaksi ERC-rahoitteista
tutkimusta
Lummaa on saanut ERC-apurahan
kahteen tutkimusprojektiinsa. Ensimmäinen,
runsaan miljoonan euron
VIRPI LUMMAA:
Saamme tutkimuksesta
enemmän irti, kun
voimme hyödyntää
ihmispuolen
asiantuntijoita ja
eläinlääkäreitä.
11 EUROPA TEEMA 2017
TEEMAEU:N TUTKIMUSRAHOITUS
starter-ERC, rahoitti 2008–2014 kirkonkirjoista
saatavan aineiston keräystä
ja tutkimusta. Lummaa on selvittänyt
tämän aineiston pohjalta, millaisia
vaikutuksia yhteiskuntamme modernisoitumisella
on ihmisen evoluutioon.
Ihminen on poikkeava pitkäikäinen
laji siinä mielessä, että elämme pitkään
vielä menopaussin jälkeenkin. Lummaa
on tutkinut muun muassa, mitä merkitystä
isovanhemmilla on suvun lapsilukuun
ja lastenlasten menestykseen.
Toinen ERC-rahoitteinen tutkimus
on parhaillaan käynnissä. Myanmarin
norsuja tutkivaan hankkeeseen
myönnettiin kaksi miljoonaa euroa
Consolidator-ERC-rahoitusta. Kyseessä
on harvinainen mahdollisuus tutkia
pitkäikäistä eläinlajia monipuolisesti,
koska norsuyksilöistä on tarkat tiedot
syntymästä kuolemaan. Kaakkois-Aasiassa
sijaitsevan Myanmarin väkilukuarviot
heittävät eri lähteissä kymmenelläkin
miljoonalla, mutta norsut siellä
tunnetaan tarkasti. Norsut ovat valtion
omistuksessa, ja niistä on olemassa
poikkeuksellisen systemaattinen aineisto
yli sadan vuoden ajalta, brittihallinnon
ajoista lähtien.
Kaikki norsut on tatuoitu, ja eläinlääkäri
käy tarkastamassa ne vähintään
kerran kuukaudessa. Jokaisesta norsusta
on oma kansionsa, johon on merkitty
syntymä- ja kuolintietojen lisäksi havaitut
sairaudet, annetut hoidot ja lääkkeet
sekä jälkeläisten syntymät.
– Pitkäikäisiä eläinlajeja ei pystytä
normaalisti tutkimaan näin perusteellisesti,
koska tutkittava eläin elää lähes
yhtä kauan kuin tutkijansa. Nyt meillä
on käytettävissämme tämä harvinaisen
kattava demografinen aineisto, jonka
voi yhdistää käsitykseen norsujen lisääntymisestä
ja elossa säilymisestä. Voimme
myös ottaa norsuista verinäytteitä, joten
pystymme yhdistämään aineistoon
fysiologisen ulottuvuudenkin, hän
mainitsee.
Apurahat myönnettiin
oikeaan aikaan
Hyvän tutkimusryhmän kokoaminen
vaatii rahaa, eikä näkyvyyskään ole
haitaksi.
– Sain molemmat ERC-apurahat
parhaaseen mahdolliseen aikaan.
Ensimmäistä hakemusta kirjoittaessani
poikani oli viisiviikkoinen. En olisi
pystynyt työskentelemään heti täydellä
teholla. Oli mahtavaa, että pystyin
palkkaamaan ryhmääni korkeatasoisia
huippututkijoita, hän iloitsee.
Arvostetun apurahan saaminen oli
Lummaan mukaan myös yhtenä tekijänä
hänen pestinsä vakinaistamiseen
Sheffieldin yliopiston evoluutiobiologian
apulaisprofessorina.
Ja kun tieto ryhmän olemassaolosta,
tutkimusaiheesta ja rahoituksesta kiirii
eteenpäin, yhteistyökuviot lisääntyvät:
halukkaita tutkijoita ilmoittautuu
ryhmään ja tulee kyselyitä, voiko joku
toinen tutkija käyttää aineistoa omiin
tutkimuksiinsa.
Norsujen ja ratsastajien
suhde on muuttumassa
Näissä kahdessa Lummaan tutkimusryhmässä
ovat olleet mukana osin
samat henkilöt.
– Saamme tutkimuksesta enemmän
irti, kun voimme hyödyntää ihmispuolen
asiantuntijoita ja eläinlääkäreitä.
Näin pystymme tutkimaan esimerkiksi
norsujen ja niiden henkilökohtaisten
ratsastajien suhdetta sekä sen vaikutusta
norsujen hyvinvointiin.
Norsut ovat olleet Myanmarissa
arvostettuja työeläimiä. Niiden ratsastajat
eivät pääse rikastumaan työllä,
mutta ammatti on kunnioitettu. Se on
perinteisesti opittu isältä pojalle. Ikävä
kyllä ammattiin ei ole nykyään tunkua.
Maa on avannut oviaan kaupankäynnille,
joka tarjoaa nuorille mahdollisuuden
suurempiin ansioihin kuin ratsastajana.
– Norsuille on stressaavaa, jos ratsastajat
vaihtuvat eikä heillä ole kokemusta
ratsastamisesta tai ymmärrystä norsujen
sielunmaisemasta. Tämä näkyy pahimmillaan
väkivaltana norsuja kohtaan,
Lummaa kertoo surullisesta kehityssuunnasta.
Suurin osa norsujen tutkimusaineistosta
on tietokoneella, mutta tutkimusryhmäläiset
käyvät silloin tällöin myös
paikan päällä. Lummaakin käy Pohjois-
Myanmarissa kerran tai pari vuodessa.
– Voi sanoa, että lapsuudenhaaveeni
seikkailusta viidakossa on jossakin
määrin toteutunut sittenkin! Siihen
on tarttunut tosin jo ripaus realismia.
Muutama viikko niissä olosuhteissa
menee kyllä, mutta sitten alan jo kaivata
kotiin.
Katso myös video, jolla Virpi
Lummaa kertoo perheitä koskevasta
tutkimuksestaan. Englanninkielinen
video juhlistaa ERC:n 10-vuotista
toimintaa.
TEKSTI SARI ALHAVA
Evoluutiobiologi Virpi Lummaa on tutkinut, miten isoäidit ovat auttaneet lastenlapsia pysymään hengissä. Nyt hän tutkii Myanmarin työnorsuja, joille mummot ovat yhtä tärkeitä. Kiintoisa kysymys on, miksi stressaantuneiden norsuemojen jälkeläiset vanhenevat muita nopeammin.
Myanmarin työnorsut tekevät kevyttä työtä 17-vuotiaaksi ja raskaampia urakoita 55 vuoden eläkeikään asti. (KUVA: Virpi Lummaa)
Norsunpoikaset saavat juoksennella viisivuotiaaksi vapaina Myanmarin savotoilla, kertoo Virpi Lummaa. (KUVA: John Jackson)
Arja Kivipelto HS
Julkaistu: 26.9. 2:00 , Päivitetty: 26.9. 8:57
Myanmarin työnorsut nousisivat kärkeen, jos maailmasta valittaisiin ryhmä, jonka terveys tunnetaan tarkimmin ja pisimmältä ajalta.
Niiden nimet, henkilötunnukset, syntymät, mahdolliset pyydystystavat, kesytysiät, sairaudet ja kuolinsyyt on kirjattu ylös yli sadan viime vuoden ajalta.
Lisäksi eläinlääkärit ovat joka toinen viikko tarkastaneet, ovatko ne kyllin hyvässä kunnossa korjaamaan puuta viidakosta.
Kymmenisen vuotta sitten evoluutiobiologi Virpi Lummaa sai haltuunsa rekisterin, joka sisältää 10 000 norsun koko elämän kattavat terveystiedot.
Nyt hän on akatemiaprofessori Turun yliopistossa ja johtaa ryhmää, joka tutkii viidestä tai kuudesta norsusukupolvesta kerättyjä lokikirjoja.
Tiimin toinen tärkeä aineisto on koottu suomalaisista kirkonkirjoista. Se sisältää 15 sukupolvea suomalaisia 1700-luvulta nykypäivään, ja siihen perustuvat Lummaan kuuluisat mummohypoteesia koskevat tutkimukset.
Lummaan työ vahvisti, että isoäidit ovat edistäneet lastenlastensa pysymistä elossa menneinä vuosisatoina, jolloin taudit tappoivat ison osan pikkulapsista.
Mummohypoteesi näyttää pätevän myös Myanmarin norsujen savotoilla, Lummaa toteaa.
”Jos mummonorsu on samassa paikassa töissä tyttärensä kanssa silloin, kun tämä synnyttää ensimmäisen kerran, poikasen todennäköisyys selvitä kriittisistä varhaisista vuosista kasvaa. Mitä enemmän omaa jälkikasvua mummonorsulla on, sitä parempi isoäiti se on.”
Kun nuoren emon äiti on lähellä, sen poikasen kuoleman riski on kahdeksan kertaa pienempi kuin poikasella, jonka isoäiti on kaukana. Tuloksen julkaisivat Lummaa ja Mirkka Lahdenperä Scientific Reports -lehdessä viime vuonna.
Läsnä oleva äiti lyhensi tyttären synnytysten välejä vuodella.
Norsujen poikaskuolleisuus ennen viidettä ikävuotta on suuri, 30 prosenttia. Vasta viiden vanhana norsu kykenee löytämään omin avuin syötävää ja voi pärjätä itsenäisesti. Pikkunorsujen kuolemia voitaisiin ehkä vähentää, jos niiden mummoja ei siirreltäisi työmailta toisille.
Onneksi jokaisella norsunpoikasella on myös auntie, eli toinen naaras, joka on kiinnostunut siitä. Kun omasta emosta otetaan vaikkapa verinäyte ja poikanen hermostuu, se juoksee heti tädin kylkeen turvaan.
Myös Afrikan luonnonvaraisten norsulaumojen tiedetään pitävän yhdessä huolta pienokaisistaan. On esimerkiksi havaintoja siitä, että muutkin naaraat kuin oma emo imettävät pienokaisia.
Villejä norsuja on kuitenkin vaikea tutkia – eikä 70-vuotiaaksi elävä laji ylipäätään ole helppo tutkimuskohde.
Luonnossa matriarkka johtaa norsulaumaa. Naaraat tulevat sukukypsiksi 15-vuotiaina, mutta useimmat niistä aloittavat lisääntymisen vasta parikymppisinä. Ne voivat tulla kantaviksi viiden vuoden välein. Raskaus kestää lähes kaksi vuotta.
Naarasnorsuilla ei ole menopaussia. Niiden hedelmällisyys heikkenee 30 ikävuoden jälkeen, muttei ehdy. Norsumamma on todistetusti synnyttänyt peräti 68-vuotiaana. Aasiannorsut elävät usein yli kymmenen vuotta sen jälkeen kun ovat lopettaneet lisääntymisen.
Vaikka norsut voivat synnyttää vanhempina kuin ihmiset, niiden kehot vanhenevat keskimäärin samaa tahtia kuin meidän. Juuri tämä on Lummaan ryhmästä kiinnostavaa. Tiimi yrittää ratkaista ikääntymisen arvoitusta.
Mitä elimistössä tapahtuu, kun vanhenemme? Miksi rupsahdamme eri tahtia? Voiko elämänhistoria selittää, miksi yksi haurastuu nopeasti, toinen ei.
”Pystymme vaikkapa katsomaan, näkyykö stressitasoissa ja dna:n rapistumisessa se, kuinka paljon kukin norsu on sairastanut ja montako poikasta se on tehnyt. Lastensaantihan on iso kustannus”, Lummaa sanoo.
”Toivon, että opimme ennustamaan, mitkä yksilöt vanhenevat nopeasti.”
Äkkiä rupsahtavat ainakin stressaantuneille äideille syntyneet norsut. Ne myös synnyttävät itse nuorempina mutta saavat yhteensä vähemmän poikasia kuin muut, osoittaa Scientific Reports -lehden artikkeli vuodelta 2015.
Työnorsulle huonoin aika syntyä on sadekaudella kesä–elokuussa, jolloin täysikasvuiset painavat raskaimpia päiviä savotoilla. Tuolloin niiden ulosteista löytyy eniten jäämiä stressistä kertovasta glukokortikoidista.
Lummaa on käynyt Myanmarissa kymmenkunta kertaa. Syrjäisissä metsissä, joihin pääsee vain erikoisluvalla, työskentelee nykyään 2 500 norsua.
Myanmarin työnorsut tekevät kevyttä työtä 17-vuotiaaksi ja raskaampia urakoita 55 vuoden eläkeikään asti. (KUVA: Virpi Lummaa)
Luonnon kannalta norsut ovat parempia kuin isot metsätyökoneet. Viidakot säilyvät monimuotoisina, kun maastoa ei jyrätä konevoimin, vaan väkivahvat eläimet kiskovat järeät rungot pois polkuja pitkin.
Juhtia ohjaavat ratsastajat. Tähän suhteeseen liittyy paljon ongelmia, Lummaa toteaa. Norsut on perinteisesti alistettu julmin ottein. Moni poikanen kuolee, kun se erotetaan emosta ja opetetaan kantamaan ihmistä. Viisivuotiaaksi asti se on juoksennellut villinä ja vapaana, ja yhtäkkiä se pakotetaan kuriin.
Osa norsuista on syntynyt vankeudessa, osa on pyydystetty luonnosta. Vangiksi jääminen on eläimille järkytys, jonka seuraukset ilmenevät pitkään stressihormonien suurina määrinä ja huonona syntyvyytenä.
Norsut saavat tehdä kevyttä työtä 17-vuotiaaksi asti. Sitten niiltä vaaditaan täyttä panosta 55 vuoden eläkeikään asti. Naarailla on parin vuoden äitiysloma, ja ne imettävät poikasiaan työmaalla kunnes nämä ovat noin nelivuotiaita.
Aikaisemmin norsun ja ratsastajan suhde oli elinikäinen. Nykyisin hakkuilla käytetään kausityöläisiä, jotka vaihtuvat. Siinä miten kukin heistä saa neljän tonnin painoisen ratsunsa tottelemaan, on isoja eroja. Jotkut käyttävät ronskisti väkivaltaa.
Lummaata onkin arvosteltu siitä, että hän tutkii eläimiä, joita kohdellaan kaltoin.
”Tutkimukseni ei muuta sitä, pidetäänkö norsuja töissä vai ei. Voimme selvittää, millainen käsittely altistaa eläimiä stressille ja mikä olisi lempeämpi vaihtoehto. Ryhmääni kuuluva Jennie Crawley tekee Turussa väitöskirjaa siitä, miten ratsastajien käytös vaikuttaa norsujen stressihormonitasoihin.”
Lisäksi Lummaan ryhmä on järjestänyt kursseja pehmeistä koulutusmenetelmistä, jotka perustuvat palkitsemiseen.
Tutkijoita auttaa se, että norsut ovat ihmisiin tottuneita. Ne antavat ottaa verinäytteen hermostumatta ja sallivat mitata maharasvansa paksuutta. Ihan kaikki ei kuitenkaan onnistu.
Myanmarin norsut näet viettävät yönsä ja vapaa-aikansa omissa oloissaan metsässä. Silloin ne syövät mitä haluavat ja parittelevat kenen kanssa tahtovat – eivätkä siedä tarkkailijoita.
Lummaan tuttu yritti seurata salaa, mitkä norsuista pitävät poikasista huolta. Hän joutui raivostuneen emon jahtaamaksi ja pakeni pian takaisin ihmisten ilmoille.
”Norsu on ongelmallinen laji eläintarhoissa, sillä poikaset eivät pysy niissä hengissä. Yksi syy on, etteivät eläimet saa elää perheryhmissä eikä kokemattomilla naarailla ole auttajia. Jos minulta kysyttäisiin, kieltäisin norsujen pitämisen tarhoissa.”
Samaan hengenvetoon Lummaa ihmettelee nykypäivän suomalaista käytäntöä, joka panee äidit tai isät hoitamaan vauvoja yksin kotona vuoden tai kaksi.
”Tämä on ihan uutta ihmisen evoluutiossa. Pitkän historiamme ajan lastenhoitoon on osallistunut koko kylä. Ei ole ihme, jos joku ei pärjää kotiäitinä.”
Mummohypoteesi selittää elämän menopaussin jälkeen
- Yleensä eläimet ovat lisääntymiskykyisiä koko aikuisuutensa, mutta ihmisen, miekkavalaan ja lyhyteväpallopäävalaan naaraat voivat elää pitkään menopaussin jälkeen.
- Mummohypoteesin mukaan isoäidit edistävät lastenlastensa selviämistä.
- Vanhojen naaraiden antamasta lastenhoitoavusta on havaintoja myös monilla lajeilla, joilla ei ole menopaussia. Niitä ovat norsut, leijonat ja monet kädelliset.
Lue koko juttu: HS Tiede 12.5.2017
Evoluutiobiologi haluaa tietää, miten luonnonvalinta vaikuttaa ihmissukuun.
Moni suomalainen huippututkija lähtee ulkomaille, mutta Virpi Lummaa palasi Turkuun vietettyään maailmalla melkein kaksi vuosikymmentä. Hän sai viiden vuoden professuurin Suomen Akatemialta ja jätti vakinaisen työpaikan Sheffieldin yliopistossa.
Lummaata kiehtoi mahdollisuus omistautua täysin tutkimukselle. Britanniassa hän olisi joutunut opettamaan ison osan ajastaan.
Lisäksi tärkeä houkutin oli mummo. Kun oma äiti asuu lähellä, kahden pienen pojan yksinhuoltajan arki helpottuu huomattavasti.
Näin toteaa tutkija, josta on tullut kansainvälisesti tunnettu niin sanotun mummohypoteesin ansiosta. Sen mukaan isoäidit edistivät lastenlastensa selviämistä hengissä menneinä vuosisatoina, jolloin lapsikuolleisuus oli suurta.
Lummaa vahvisti tämän vanhojen kirkonkirjojen avulla. Suomen papit ovat vuodesta 1686 lähtien kirjanneet niihin vihityt, syntyneet, kuolleet ja usein myös satotietoja.
Aineisto, jota Lummaa käyttää, kattaa 15 sukupolvea suomalaisia 1700-luvulta nykypäivään. Sen kokoamisen aloittivat aikoinaan lintutieteilijät Erkki Haukioja ja Risto Lemmetyinen. Heitä innosti sukututkimus ja etenkin poikuekoon vaihtelut linnuilla.
Kun Lummaa sai paperit haltuunsa, hän teki niistä ensin gradun, sitten väitöskirjan ja myöhemmin ryhmänsä kanssa lukuisia muita tutkimuksia. Kaikissa on keskeistä poikuekoon vaihtelu – ihmisellä.
Hän oivalsi varhain, että ihmistä voi tutkia lajina, johon pätevät biologian lainalaisuudet aivan kuten kaikkiin muihinkin eliöihin.
Meihinkin sopii evoluutioteorian oppi luonnonvalinnasta. Se suosii yksilöitä, jotka onnistuvat elinaikanaan kasvattamaan eniten jälkeläisiä. Tämä selittää myös mummojen, eläinkunnan kummajaisten, olemassaolon. Lähes kaikilla lajeilla naaraat jatkavat lisääntymistä kuolemaansa saakka, mutta naiset lopettavat vaihdevuosiin.
”Väitöskirjaa kirjoittaessani kävin puhumassa siitä biologien kokouksissa. Olin yleensä ainoa, joka käsitteli ihmisiä. Kuulijoita riitti, mutta tunsin, että esitykseni oli hupipätkä, kuin uutisten loppukevennys.”
Nyt on toisin. Yhä useammat tutkijat ovat alkaneet pohtia ihmistä evoluutiobiologian näkökulmasta.
Lummaa kollegoineen selvittää parhaillaan sitä, miten luonnonvalinta on muuttunut, kun yhteiskunta on modernisoitunut. Suuri käänne tapahtui 1800-luvulla isorokkorokotusten ansiosta: lapsikuolleisuus pieneni, perheiden lapsiluku laski, eikä luonnonvalinta enää määrää, kuka jää henkiin.
”Ennen rokotusten aikaa isorokko saattoi tappaa muutamassa viikossa jopa kolme lasta samasta perheestä”, tutkija kertoo. Hänen onkin vaikea ymmärtää niitä tämän päivän keskustelijoita, jotka kyseenalaistavat rokotukset.
Myös hyvinvointivaltiossa poikuekoko vaihtelee. Siinä, kuinka paljon eri ihmiset siirtävät geenejään eteenpäin, on yhä melkein yhtä isoja eroja kuin esiteollisessa Suomessa.
Lummaata kiinnostaa, miten populaatio muuttuu, kun osa porukasta ei lisäänny lainkaan. Hän toivoo saavansa viimeisimmistä sukupolvista geenitietojakin tutkimukseensa.
Toinen häntä kutkuttava kysymys on, miksi jotkut rupsahtavat nopeammin kuin muut. Amerikkalaisessa tutkimuksessa osa 38-vuotiaista koehenkilöistä oli vireitä kuin kolmikymppiset, mutta osa sinnitteli 60-vuotiaan kropassa.
Tähän ei löydy vastausta kirkonkirjoista, vaan toisesta aineistosta, jonka sattuma lahjoitti Lummaalle. Myanmarilainen eläinlääkäri kertoi hänelle rekisteristä, joka sisältää tarkat tiedot 10 000 metsätyönorsun terveydestä sadan vuoden ajalta. Viidakoissa työskentelee yhä 2 500 norsua.
Onnenpotku avasi huimia näkymiä. Tutkijoilla on käytössään viiden sukupolven verran norsujen historiaa. Lisäksi he voivat mitata vaikkapa stressihormonien määrää tai solujen dna:n kuntoa samojen sukujen eläviltä jälkeläisiltä ja arvioida tuloksia niiden työnteon ja sairastelun valossa.
Ryhmä haaveilee ratkaisevansa kehon rappeutumisen arvoituksen, eli sen, miten elimistö ikääntyy ja dna rapistuu eri yksilöillä.
Paluumuuttaja ja koirien kasvattaja
Virpi Lummaa, 43, on akatemiaprofessori Turun yliopistossa.
Väitteli Turun yliopistossa vuonna 1999 siitä, miksi Turun saaristossa syntyi ennen puolet enemmän kaksosia kuin muualla Suomessa.
Työskennellyt tutkijana Cambridgen yliopistossa, Berliinissä Wissenshaftskolleg-instituutissa ja Sheffieldin yliopistossa.
Juoksee torstaisin kymmenhenkisen tutkimusryhmänsä kanssa Aurajoen rannalla.
Kasvattaa newfoundlandinkoiria. Meneillään on kuudes sukupolvi. Parhaillaan Lummaalla on yksi koira kotona ja kaksi sijoituksessa.
Väitteli Turun yliopistossa vuonna 1999 siitä, miksi Turun saaristossa syntyi ennen puolet enemmän kaksosia kuin muualla Suomessa.
Työskennellyt tutkijana Cambridgen yliopistossa, Berliinissä Wissenshaftskolleg-instituutissa ja Sheffieldin yliopistossa.
Juoksee torstaisin kymmenhenkisen tutkimusryhmänsä kanssa Aurajoen rannalla.
Kasvattaa newfoundlandinkoiria. Meneillään on kuudes sukupolvi. Parhaillaan Lummaalla on yksi koira kotona ja kaksi sijoituksessa.
Menikö luonnonvalinnalla jotain pieleen: Miksi nainen elää menopaussin jälkeen lähes saman mokoman vaikkei voi saada jälkeläisiä? Kysymys on kutkuttanut evoluutiobiologi Virpi Lummaan mieltä jo vuosia. Hän on myös löytänyt kysymykseensä vastauksen. Mutta se herätti vain tukun uusia kysymyksiä.
Lue lisää Aurora-lehden numerosta 1/2017 (suomeksi; in Finnish)
Palkitun akatemiaprofessorin Virpi Lummaan tutkimus ottaa askeleen kohti nykypäivää. Lummaa ryhmineen on vuosien ajan penkonut Turun seudun saaristopitäjien kirkonkirjoja. Tutkijat ovat jo saaneet tuloksia esimerkiksi siitä, millainen rooli isoäideillä oli esiteollisen ajan Suomessa.
Lummaa uskoo, että laajentamalla tutkimusta nykyhetkeen saadaan uutta tietoa evoluutiosta eli luonnonvalinnasta.
– Päivitämme aiemmin kirkonkirjoista keräämiämme tietoja nykyaikaan asti, Lummaa kertoo. Tutkimme, miten luonnonvalinta on muuttunut, onko se vaihtanut suuntaa tai jopa loppunut, kuten jotkut väittävät.
Vaikka Lummaan tutkimusaineisto on supisuomalainen, hän on aiemmin asunut ja tehnyt tutkimusta Britanniasta käsin. Lummaa tuli loppukesällä Suomeen akatemiaprofessoriksi asuttuaan Britanniassa 16 vuotta. Nyt hän asuu perheineen Kaarinassa ja vetää kansainvälistä tutkijaryhmää Turun yliopistossa.
Lummaa kehuu, että suomalaiset kirkonkirjat ovat ainutlaatuisia.
– Suomessa on ollut ahkerat papit, jotka ovat kirjanneet tietoa perunanistutuksesta ensimmäisiin valkovuokkoihin ja kurkien tuloon.
Vanhat kirkonkirjat paljastavat, miten luonnonvalinta eli evoluutio vaikuttaa ihmisiin. Mitkä asiat vaikuttavat siihen, montako lasta perheeseen syntyy? Miten esimerkiksi lapsuuden niukat elinolot vaikuttavat myöhemmin elämässä?
Lummaan apuna on iso joukko tutkijoita, jotka keräävät aineistoista tietoja. Apua todella tarvitaan, sillä kirkonkirjoista kerätyt tietomäärät ovat massiivisia. Aineisto ulottuu yli 350 vuoden taakse. Se tarkoittaa, että dataa on yli 15 sukupolven ajalta.
– Osa perheistä tavallaan kuolee sukupuuttoon ja osa selviää ihan nykypäivään saakka, Lummaa kertoo.
Kun Lummaa aiemmin tunsi aineistosta jopa yksittäisten perheiden kohtalot, enää se ei ole mahdollista.
– Aineistoa on jo noin 90 000 ihmisestä, hän kertoo.
Mukana aineistoja penkomassa on ihan tavallisiakin ihmisiä. Lummaa on palkannut sukututkijoita apureikseen kirkonkirjoja tutkimaan. Eräs Helsingissä asuva 80-vuotias eläkeläismies on auttanut jo 15 vuoden ajan aineistonkeruussa.
Tutkijoita kiinnostavat ihmisten syntymät ja kuolemat ja kaikki siltä väliltä: lapsiluku, kyseisen vuoden ruissato, ihmisten ammatit, kuolinsyyt...
– Aineiston kerääminen on melkein kuin salapoliisityötä. Perheiden vaiheita pitää seurata, kun ne muuttavat pitäjästä toiseen, Virpi Lummaa kertoo. Esimerkiksi rippikirjojen avulla voidaan seurata, ketkä tutkimusaineistoon kuuluvista ihmisistä ovat olleet tiettynä vuonna elossa ja missä he ovat asuneet. Kerätyt tiedot pitää koodata tietokantaan. Vasta sitten päästään tarkastelemaan tilastollisia ilmiöitä. Lummaa on kiinnostunut nimenomaan yleisistä ilmiöistä, ei niinkään poikkeuksista. Aineistosta on jo paljastunut esimerkiksi, että isoäitien apu auttoi lastenlapsia selviämään hengissä esiteollisessa Suomessa.
– Myös esimerkiksi isorokkorokotusten vaikutus lapsikuolleisuuden pienenemiseen näkyy selvästi, Lummaa kertoo.
Tutkijoilla on käytössä myös satotietoja kunkin vuoden ruissadoista. On selvinnyt, että huonoina satovuosina syntyneet kärsivät myöhemminkin elämässään muita enemmän, jos elinolot olivat huonot.
Seuraavaksi tarkoitus on siis selvittää, miten moderni ympäristö vaikuttaa ihmisen evoluutioon.
– Monesti törmää väittämiin, ettei nykyihmistä kannata tutkia evoluution näkökulmasta. Kysytään, mitä kertoo evoluutiosta, jos tutkii nykyajan turkulaisia, Lummaa sanoo. Esimerkiksi kuuluisa antropologi, luontodokumenteista tuttu sir David Attenborough on väittänyt, että rokotukset ja terveydenhuolto ovat pysäyttäneet evoluution.
– Väittämä on väärä, Lummaa tyrmää. Hänen mukaansa evoluutio ei ole loppunut, vaan se saanut uusia muotoja.
– Minua kiinnostaa se, mihin ollaan menossa ja mitä tapahtuu nyt, Lummaa tiivistää.
Tutkijat aikovat yhdistää kirkonkirjojen sukupuut moderneihin geneettisiin menetelmiin.
– Se ei ole mitään scifi-tiedettä, vaan jokapäiväisen elämämme yhdistämistä hitaisiin muutoksiin koko väestön kokoonpanossa, Lummaa painottaa.
Lummaa haluaa tutkia muun muassa, miten parinvalinta ja syntyvyys ovat muuttuneet. Hän antaa esimerkin. Vaikka lapsikuolleisuus on nykyään Suomessa lähellä nollaa, yhä useampi saa vain yhden lapsen. Moni jää kokonaan lapsettomaksi.
– Se on silloin hänen geeniensä loppu, Lummaa huomauttaa. Toisaalta osa ihmisistä saa nyky-Suomessakin lapsia kolme, neljä tai vaikka täyden tusinan. Näin toiset geenit yleistyvät ja toiset harvinaistuvat.
– Niin kauan kuin kaikki eivät saa sitä kahta lasta eivätkä elä juuri yhtä kauan kuin toisetkin, välillämme on vaihtelua siinä, miten paljon saamme geenejämme seuraavaan sukupolveen. Ja sitä myötä on tilaa evoluutiolle ja luonnonvalinnalle, Lummaa sanoo.
Lasten saantiin ja parinvalintaan vaikuttaa nykyään sekin, sattuuko sopivaa kumppania osumaan kohdalle.
– Parin löytäminen tuntuu olevan aika vaikeaa vieläkin.
Lummaa huomauttaa, että erityisesti muuttoliike vaikuttaa tulevaan väestöön. Vielä esimerkiksi 1700–1800-luvuilla väestö liikkui paljon vähemmän.
– Kukapa osaisi arvata, miltä turkulaiset näyttävät 15 sukupolven kuluttua – mutta voimme kyllä ennustaa, miten väestö tulee muuttumaan.
Professori ei suostu veikkaamaan, miltä kaukaisen tulevaisuuden turkulainen näyttää.
Mutta aineiston perusteella voidaan tarkastella vaikkapa, miten yleisille taudeille tai hedelmöitymisongelmille altistavat geenit leviävät seuraavissa sukupolvissa.
- Among the Asian elephants, the grandmothers have a significant role. They ensure the survival of the calves and breeding success for their daughters, new research shows.
Podcasts
Ihmisen evoluutio jatkuu - sosiaalinen ympäristö teki ihmisaivoista ylivertaiset
Yle Areena Tiedeykkönen / Mari Heikkilä 27.7.2021
Ihmisen kehitys ei suinkaan pysähtynyt siihen, kun homo sapiens laji kehittyi noin 300 000 vuotta sitten. Evoluutio jatkuu. Luonnonvalinnan periaatteiden mukaisesti ne yksilöt, jotka parhaiten sopeutuvat tiettyyn ympäristöön, selviytyvät ja saavat muita enemmän jälkeläisiä. Piirteet, jotka liittyvät parempaan selviytymiseen, yleistyvät väestössä. Ihmisväestössä on viime vuosisatoina tapahtunut muutoksia liittyen muun muassa ruokavalioon sopeutumiseen, taudeista selviämiseen ja ihonväriin. Samaan aikaan jotkut lisääntymiseen negatiivisesti aiemmin vaikuttaneet piirteet, kuten likinäköisyys, ovat menettäneet merkityksensä. Lääketieteen kehitys on vaikuttanut myös siten, että lapsuusajan kuolleisuus on vähentynyt, jolloin evolutiivinen valintapaine kohdistuu entistä enemmän lisääntymiseen. Tiedeykkösessä pohdimme Turun yliopiston evoluutiobiologian professori Virpi Lummaan kanssa, millaisia evolutiivisia muutoksia ihmisväestössä on tapahtunut ja millaisia muutospaineita moderni maailma tuo. Helsingin yliopiston neurobiologian tutkija, professori Kai Kailan kanssa keskustelemme ihmisen aivojen kehityksestä. Varhaisilla ihmis- ja apinaihmislajeilla aivojen koko oli huomattavasti nykyihmistä pienempi -- selittääkö se, miksi ihminen ainoana ihmislajina jäi henkiin? Mikä aivoissamme on ainutlaatuista, mikä on tehnyt meistä niin ylivoimaisia? Entä miten käy nyt, kun jatkuvasti ulkoistamme muistiamme ja muita toimintoja tietokoneille ja älylaitteille - onko vaarana rappeutuminen ja tyhmentyminen?
Ihmisen apinajuuret ja muuta eläimellistä
Yle Areena Audio / Sari Valto 30.3.2021
On paljon asioita, joiden on pitkään kuviteltu olevan vain ihmisyyteen kuuluvaa: älykkyys, auttamishalu, vuorovaikutuskyky, yhteistyökyky muuan muassa. Eläintutkimus tuo kuitenkin koko ajan tietoa siitä, että näitä samoja ominaisuuksia on muillakin eläinlajeilla. Ajattelemme helposti, että olemme lajina ylivertaisia. Osaammehan rakentaa oopperataloja ja kehittää kännyköitä. Mutta meillä ei ole kykyä suorittaa kaikuluotausta ilman laitteita kuten delfiineillä on tai suunnistaa magneettikentän mukaan kuten linnut tekevät. Mitä kaikkia taianomaisia kykyjä muilla eläimillä on, siitä emme edes vielä tiedä läheskään kaikkea. Emme ehkä siis olekaan niin ylivertaisia muihin lajeihin verrattuna. Ihmisen ja simpanssin geeniperimä on lähes 98 prosenttisesti sama. On vain sattumien summa, että evoluution myötä olemme kehittyneet eri tavoin. Mutta mitä voimme oppia itsestämme tutkimalla eläimiä ja erityisesti lähisukulaisiamme? Vieraina evoluutiobiologi, professori Virpi Lummaa Turun yliopistosta sekä biologisen antropologian dosentti Sonja Koski Helsingin yliopistosta.
Efter Nio ma 14.10.2019 klo 21.00: Siteet jotka yhdistävät meitä. (Virpi Lummaan haastattelu alkaa kohdasta 12:05)
Siteet. Kirjailija Jonas Hassen Khemiri, muusikot Michael Monroe & Sam Yaffa, entinen Jehovan todistaja Rebecka Sretenovic ja evoluutiobiologi Virpi Lummaa. Sonja & Mårten kokeilevat bondagea. svenska.yle.fi/efternio. Parad Media Oy
Alkuperäisnimi Efter Nio 2019 video
Podcast: Virpi Lummaa is talking about natural selection and modern human populations.
Will evolution save humankind?
17th Congress of the European Society for Evolutionary Biology (ESEB 2019) in Turku, Finland
Scientific American
By Karen Hopkin on February 25, 2019
Grandmothers can enhance the survival of grandchildren. That is, unless grandma’s too old or lives too far away. Karen Hopkin reports.
Full Transcript
Living with your parents has its benefits…at least when it comes to raising your kids—their grandkids. Because two new studies join the evidence that grandmothers can enhance the survival of grandchildren. That is, unless grandma’s too old or lives too far away. The results appear in the journal Current Biology. [Sacha C. Engelhardt et al., Using Geographic Distance as a Potential Proxy for Help in the Assessment of the Grandmother Hypothesis]
Humans are unusual in that the females live long past the age at which they stop having babies.
“We don’t really see that in nature. Most of the organisms will reproduce up to their very last moment.”
Patrick Bergeron, professor of biology at Bishop’s University in Quebec.
This increase in post-reproductive longevity is often explained by the so-called “grandmother effect.
“Because family members share their genes, there could still be a benefit for postmenopausal women to increase their genetic footprint by helping their daughters to rear larger families.”
To explore the “grandmother effect” hypothesis, Bergeron and his colleagues examined nearly 200 years’ worth of French-Canadian population records from the 17th and 18th centuries.
“At the time, life was tough. In some years, a third of the kids were not even making it to one year of age.”
But the researchers found that having a grandmother still alive was a definite plus.
“Families with grandmothers alive were larger by about two and the survival of these grandchildren to age 15 was much improved.”
This beneficial effect was only seen when the matriarchs lived nearby. Which suggests that grandmothers help by playing an active role in their grandchildren’s lives. Unfortunately, that role is tougher for them to fulfill as they get older. Which brings us to the second study. [Simon N. Chapman et al., Limits to Fitness Benefits of Prolonged Post-reproductive Lifespan in Women]
Researchers at the University of Turku in Finland used church records from the 18th and 19th centuries. They found that the benefits associated with having a grandmother on hand depended on her age. Once grandma hit 75, the grandchild survival benefit disappeared—and then some.
“In other words, it was better for grandchildren to have no living grandmother at all than it was to live with an old one or one that was in poor health.”
Simon Chapman, a doctoral student in biology.
“This was almost certainly due to some form of indirect resource competition, though, rather than wickedness on the part of co-resident grandmothers.”
So a healthy grandma helps make for a healthy grandchild. If “over the river and through the woods to grandmother’s house” isn’t too long a trip.
—Karen Hopkin
[The above text is a transcript of this podcast.]
Back in 2007, the European Commission established the European Research Council with the mission to encourage excellent frontier research in Europe through competitive funding, supporting top researchers across all fields and of any nationality. Since then, the ERC has had a considerable impact on the European research landscape. In almost ten years, it has funded almost 7,000 researchers and thereby supporting more than 40,000 team members. Its support has been acknowledged in close to 100,000 international scientific journal articles.
In 2017 the European Research Council will mark its 10th anniversary, an important milestone in making Europe a global centre of excellence in research. It is time for celebrations in Brussels and all across Europe and for reflection on the past decade and on the future.
"Getting the ERC award was really critical to actually build your own team so that you have a lot of talented people working together," says Virpi Lummaa, Professor at University of Turku (Turun yliopisto), Finland. She is holding an EU-funded ERC Consolidator Grant (Elephant Project: How elephants grow old? Learn more about the Myanmar Timber Elephant Project.
Virpi Lummaa
Professor at University of Turku, Finland
Starting Grant 2007 and Consolidator Grant 2014
BIOGRAPHY
Virpi Lummaa holds an Academy of Finland Professorship at the University of Turku, Finland. She is interested in ageing, lifespan and natural selection in contemporary human populations, looking at evolutionary, ecological and demographic factors. At present, Prof. Lummaa also focuses on senescence patterns of the Asian elephant, a long-lived mammal that offers unique opportunities to address ageing mechanisms. Her latest findings highlight the significant role that elephant grandmothers play to ensure the survival of the calves, providing vital baby elephant care comparable to childcare in human communities across the world.
TRANSCRIPT
Well, when I was a kid I really really loved animals and I thought what I would be doing is going to some adventure in a jungle and study animals there. I wanted to follow my great hero - Jane Goodall and go to study chimpanzees somewhere in Africa. But I discovered, there is no opportunities to study chimps in my University, so I end up working on humans which was kind of close enough cause it’s closest relative so that’s how I got into biology.
What was really fascinating me about humans is the life history and particularly women. „Why did I stop having children half way through the potential lifespan and have menopause?” And that’s really an revolutionary puzzle because no other specie is practically has that trade.
There’s two key questions there: „why do we live as long as we do and reproduce as long as we do?”, and then secondly: „why is there such enormous variation between different individuals and how and what age they do that?” So to study these questions what I needed was to be able to know detail life events of lot of individuals from birth to death. And to achieve that, what I’ve started doing was going to church archives and building pedigrees of people and studying those records.
What we discovered was that, actually living beyond that menopause age was beneficial for women because the grandmothers, as it turns out, provide really key help in the family in raising those children, so if the grandmothers continue living for long enough time, they are actually more successful in passing on their genes to the next generation. Because that way, they can assist the next generation to successfully raise their children.
I’m actually a single parent of two little kids and I also breed dogs so I have a lot of dogs as well. And basically juggling the career and science having kids, having dogs it’s not very easy and I've very recently been able to move back from UK to Finland and it’s been fantastic because now I’m more close to my mother and she’s able to help me with raising kids and raising dogs and being a scientist.
Getting the ERC award was really critical to actually build your own team so that you have a lot of talented people working together. We even go for run together every week to discuss our result its and was a bit hassle in Finland in winter pot. I guess I like adventures.
I love being back home, I like having my family back together every weekend, seeing the extended family. I believe in humans actually living in big social groups so I’m glad reunited with my group.
Photography: Kacper Pempel
Interview: Adam Easton
Learn more about the ERC at https://erc.europa.eu/. #ERC10yrs
Academy Professor Virpi Lummaa gives a talk on human evolution
Virpi Lummaa's talk at the Aboagora symposium on human evolution (link to the presentation)
In Old Norse mythology the characters called Norns rule the destinies of both gods and humans. The eldest of these Norns is Urðr, the Norn of fate. In Norse mythology, humans were created as incomplete and without fate. It was only the actions of the Norns that gave humans fate and made them complete. Humans would have neither complete free will nor were they constrained completely by fate. There is neither free will nor unalterable fate.
Aboagora 2016 discusses the multiple understandings of fate by exploring how agency is understood in relation to the past.
Our keynote speakers and performers include:
Pekka Haavisto, Member of Finnish Parliament
tenor Topi Lehtipuu together with Hannu Salmi, Professor in Cultural History
Virpi Lummaa, Academy Professor, Evolutionary Biology and Ecology
Riem Spielhaus, Professor, Dr., Islamic Studies
Sattuma vaikuttaa monin tavoin luonnon eliöihin, niin eläimiin kuin ihmisiinkin. Miten ympäristön vaihtelu vaikuttaa niinkin erilaisiin ilmiöihin kuin eläinten parinvalintaan ja 1700-luvun suomalaisperheiden pärjäämiseen? Miksi lapsiluvut vaihtelevat tämän päivän Suomessa, ja onko kumppanin löytäminen tai vaihtaminen vain sattumaa?
Biosynteesi XIII 20 v. -juhlasymposio: Biologinen ihmiskuva 6.-8.5.2015
Interesting links
Elephant Project (ERC-2014-CoG 648766 / Virpi Lummaa at the University of Turku, Finland) studies the causes of variation in health, survival and reproduction using longitudinal demographic data recorded over the past century, combined with new physiological, physical and behavioural data collected from live individuals. The project aims to provide new solutions to elephant management and healthcare in order to optimise the balance between working ability, survival and fertility, and to minimise calf deaths. This will lead to a self-sustaining working population, which will avoid the need to bolster the captive population with elephants captured from the endangered wild population.
